Tammikuun neljäs päivä. Hiiren hippunen lunta. Kaupunkikierros suoritettu näin välipyhänä, juhlapyhien välissä. Kaupunki on hiljainen, niin kuin pikkukaupungit ovat yleensä.
Olen lukenut Anita Konkan Unennäkijän muistelmia ja sanon että hän on vahva nainen. Maru sanoi että tuo on pahin klisee mitä on kehitelty. En ruvennut riitelemään kliseestä, sillä venäläisten naisten, tai suomensukuisten kanssa ei kannata riidellä, niiden kanssa jää toiseksi. Tuon viisauden opetti minulle yksi suomensukuinen runoilija. Hänellä oli oikea harppu vaimoksi: soi kauniisti mutta lauloi hirveällä äänellä. Oli siis harpisti.
Samainen runoilija kertoi unohtaneensa molemmat, äidinkielensä Suomen ja venäjänkieliset sanat. Hänen puheensa oli hätääntyneen monikielinen. Tulin surulliseksi ja tajusin ajan painon ja ihmisen haurauden ajassa. Luulen että kun ihminen tulee tarpeeksi vanhaksi, hänen äidinkielensä nousee, muut kielet väistyvät.
Maru oli pahalla päällä ja kertoi että Luovan toiminnan pomot olivat päättäneet aikoinaan, että hän tasapainoton ja hullu. Minä luulen että hänet sekoitettiin yhteen toiseen, sairastuneeseen ohjaajaan. Noilla pomoilla ei ole lääkärinkoulutusta, eivätkä he voi, eivätkä pysty diagnosoida ketään. Heillä oli sellainen ikävä tapa käyttää valtaa ohjaajien yli. Muistan että samaa keinoa käytettiin ainakin kuuden ohjaajan yhteydessä 1980-luvulla. Minusta sellainen oli ihmisarvoa loukkaavaa, ja ennen kaikkea ammattitaidottomuutta pomoilta. Monelle jäi paha maku muistoksi. Maru ei ollut ainoa terapiassa käyvä ohjaaja.
Löysimme Balttilaisesta kaupasta ihanaa hapankaalia. Sieltä saa muitakin ihania herkkuja kuten smetanaa isossa purkissa pieneen hintaan. Valion pikkuinen purkki maksaa maltaita.
Ylihuomenna on Teofania, ortodoksien ehkä suurin kirkollinen juhla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment