Sunday, August 10, 2014

Tehtaankatu 1, Piispankatua, kauneusmurha Sinisen talon kohtalona ja porsaanpunainen talo Portsassa.

Tehtaankatu 1. Yksityiskohta komeasta, mutta rapistumaan päässeestä aidasta. Aitaa riittää tontin pituudelta kadunreunalla.
Ihmisellä lienee aina jonkinlainen kaipuu kauneuteen ja tässäkin on saatu kukilla aikaan harmooninen asetelma.
Aidan pylväässä oleva taideteos. Ensin luulin sitä maalien rapautumaksi mutta sitten huomasin merenneidon ääriviivat. Talossa on asunut monta taiteilijaa, säveltäjää ja muita kulttuurihenkilöitä. Joku heistä on tuon kuvan tehnyt.
Kahden puutalon käsittävällä tontilla on iso piha, puita, nurmea ja tilaa juosta ja seikkailla lapsille. Tämä talo ja tontti on kaupungin omistama puuvuokratalo.
Piispankadun talo jossa on muumimainen torni. Kaunis talo jota ihastellessani joku mies sanoi sen vajonneen jo saveen. Kaikkihan täällä saveen vajoaa ellei nosteta ja pidetä huolta.
Sinisen talon haudalla kohoaa kerrostalo. Minusta tässä murhattiin kauneus taas kerran. Jos joku sanoo tuota kerrostaloa kauniiksi, niin ihmettelen kyllä.


Tässä on entinen kotini kauan sitten. Sitä maalataan parhaillaan porsaanpunaiseksi. Minusta sävyyn olisi pitänyt lisätä hieman indigoa, olisi ollut se vanharoosa joka sen alkuperäinen väri on ollut. Raa´ssa auringossa väri näytti todella räikeältä.

Kevennykseksi kaksi sähkökaappi kuvaa.
En ymmärrä paljoakaan koirista. Onko tämä bambi vai koira?

No comments: