Friday, August 22, 2014

Talo on saarrettu

Talo huojahtelee kun sen ympäriltä kaivetaan maata salaojaputkia varten. On jotenkin toisaikinen olo ja keskittymiskyky tiessään. Tiedän että tämä lienee tarpeellinen operaatio ja tehokkaita duunareita näyttävät olevan; eivät tupeksi varmaankaan monta päivää. Tällaiset pedot vaanivat aamulla aikaisin pihalla.

Yleensäkin on viisasta olla kyselemättä kaupungilta mitää. Joku oli kysynyt lupaa saunan tekemiseen. Lupaa ei herunut; sen sijaan joku pilkunviilaaja oli keksinyt että takapihan vajarakennus on laiton. Rakennettu yli sata vuotta sitten omin luvin kuten kaikki tuolloin. Raunistula oli silloin Maarian kuntaan kuuluva alue.
Ulko-oven edessä on kuoppa ja keko. Uskon että se on kadonnut tunnissa.


TVT:ltä voisi kyllä kysellä mitä kuuluu puuvuokratalojen tilanteessa?

Jos vanhukset joutuvat muuttamaan pois ikänsä asuttamastaan asunnosta, he taantuvat hyvin nopeasti. Turvallisen asuinympäristön katoaminen edes auttaa ennenaikaista kuolemaa. Tai sairastumista. Puutalossa asuu paremmin, mummot juoksee kovemmin. Älkää myykö meitä!

No comments: