Sataa. Yleinen harmaus on laskeutunut kaupunkimme ylle. Sateella on monia hyviä ominaisuuksia, jopa siunauksellisia.
Matelin maisemissa on ohutta utuisuutta; aurinko on läsnä, mutta ei näy. Niin oli koko Matelin elämä: paljon sadetta, tuulta ja aurinkoa kesällä. Talvista en tohdi edes puhua, sillä kylmyys oli silloin kovaa, lunta paljon, ja pimeys oli syvää. Kevättä oli, ja kesääkin ja kaiken kattavaa työtä.
Mateli oli pieni, tumma ja vilkas ja nopeaälyinen. Kääpiöksi häntä ei haukuttu, muita nimittelyjä kyllä riitti. Eivätkä uuden luterilaisen uskonliikkeen kannattajat olleet kovinkaan kristillisiä: tuomitsivat Matelin noidaksi. Elämä naiselle oli tuolloinkin vaikeaa elää, jos poikkesi totutusta kaavasta. Hän osasi lääkitä, seisautta veren ja paikallistaa muut ruhjeet. Runoista ja laulannasta puhumattakaan. Mikä lie minussa nähty, kuka kumma keksittynnä
Mateli runoili ja lauloi naisen osasta ja elämisen vaikeudesta ja unelmista, jotka kantoivat pahan yli. Rakkaus oli jotakin joka löytyi vasta vanhemmalla iällä; niin kuin se yleensäkin löytyy. Erotiikkaa ja lisääntymistä kyllä oli nuorempana, mutta se ei line ollut päällimmäisenä arjessa selviytymisessä. Lapsia syntyi ja kuoli. Kuolema oli muutenkin luonnollinen asia.
Tänä päivänä laulavat mustarastaat, silloin niitä ei vielä Suomessa ollut kun Mateli syntyi ja eli. Valkovuokot kukkivat jo. Koitere lainehtii vapaana ja se lintu laulaa järvellä edelleenkin alakuloisesti. Alahalla allin mieli...
No comments:
Post a Comment