Friday, May 4, 2012

1900-lukua II

Ikkunalla basilika paistattaa päivää. Päivänsini tavoittelee kattoa. Tulisi lämmin kevät että saisi siirrettyä ulos kasvamaan. Eilen mies toi hevonkakkaa puutarhakukille.
Vilkaisu lämpömittariin kertoo ettei lämmintä ole luvassa.

Takapihalla mellastaa kukkivia valkovuokkoja.

Etsin Elvi Sinervon Palavan kylän seppä teosta. En löydä, lienee työhuoneella. Ajattelen historiallista aikaa jona Elvi Sinervo eli: Autonomian ajan Suomen lapsuus ja 1918 tapahtumat ( kiertoilmaus luokkasodalle). 1930-luvun lama ja poliittinen pelottavuus. Sitten kaksi sotaa 1940-luvulla. Perhe, työ, aate ja arkinen elämä. Olisi ainesta naisen historiaankin.

Alla kuva Aurajokirantaan Sinervonpäivän kunniaksi kukkaan innostuneista rentukoista.



Kuka nuorisosta tietää Elvi Sinervon poliittisesta vankeudesta? Hän oli turvasäilössä sodan aikana Hämeenlinnan naisvankilassa. Vankilassa ei saanut kirjoittaa proosaa, joten hän alkoi kirjoittaa runoja. Hän kuului kommunistiseen puolueeseen, josta hänet erotettiin eriävien mielipiteiden vuoksi. Siinä historiaa yhden naisen ja kirjailijan elämksi. Tänään Elvi Sinervo täyttäisi 100-vuotta mikäli eläisi. En tiedä viihtyisikö hän tässä historiallisessa ajassamme? Me, jotka elämme tätä aikaa, emme näe mitä tapahtuu todella.



4 comments:

Sami Liuhto said...

Hyvää 100-vuotispäivää.

Jos minut lasketaan nuorisoksi, niin voin sanoa tietäväni että Elvi Sinervo oli vankilassa. Hieno kirja on Toveri, älä petä.

quijote said...

Totta kai tiedät kun olet kirjallisuuden ammattilainen.
Hyvää 100-vuotispäivää itelles!

Ripsa said...

Kuule,
onko Sinervosta olemassa elämänkertakirja? Kun minulla on sellainen outo fiilis että olisin kuullut hänen joskus asuneen täällä Etelä-Pohjanmaalla, mikä tarkoittaisi 30-lukua. Ja että juuri tämä Seppä mainittiin siinä yhteydessä.

quijote said...

Ripsa!
Kalevi Kalemalla on kirja Elvi Sinervo Vuorelle nousija.

Minullakin on mielikuva että Sinervolla olisi siteitä Vaasan seudulle.