Monday, May 21, 2012

Portsassa tapahtui eilen...


Ihmisiä, koiria ja markkinahumua oli havaittavissa Portsan perinteisillä katumarkkinoilla eilen. Portsa-yhdistys täytti neljäkymmentä vuotta. Join kahvia ja yritin keskustella ihmisten kanssa. Yksi Portsan entinen alkuasukas oli tullut tapaamaan vanhoja alkuasukas-tuttujaan mutta ei löytänyt yhtäkään. Mikä lienee portsalaisen alkuasukaskriteeri.

Portsaan olivat saapuneet Tartosta puutaloalueensa epävirallisen yhdistyksen edustajina tutustumaan Portsan puutaloalueeseen. Kuva ylinnä.

Oli myös Turun ammattikorkeakoulun entisöimis ja perinne-linjan esittelupiste jossa entisöitiin vanhoja ikkunanpokia. Kuva alla.



Ostin Myrna-tassin henkilöltä joka vihasi anoppiaan ja halusi anopin Myrna-tassista eroon. Taustalla laulettiin vanhoja viihdelauluja, salsa-tytöt tanssivat ja tytöt tanssivat vapaata tanssia. Seinästä ei saanut rahaa koska se oli nostettu tyhjäksi.


Monta hännänheiluttajaa oli myös paikalla. Tapasin entisen Nummenpakkalaisen naapurin ja hänen koiransa Selman. Alma-koira oli siirtynyt autuaimmille metsästysmaille.


En ole mikään erityinen koiraihminen mutta minulla on asialliset välit koiriin.


Minua ärsyttää se että koirille leperrellään kuin vauvoille. Koiria pitää kohdella kunnioittavasti ja asiallisesti. Ylläoleva koira on "Portsalainen Poliisikoira".

Tuohisoittimien ja paimentorvien tekijä töräytteli paimentorveen. Hän esitteli soittimiaan ja inkeriläinen paimenhuilu oli erikoinen ja kaunissointuinen. Mutta kameran akku sippasi ja patterit olivat kotona; en saanut kuvaa tästä soittimesta.

Mikaelin seurakunta tarjosi soppaa ja sielunhoitoa kirkkoherransa johdolla.

No comments: