Punaisia, keltaisia ja retuliineja tulppaaneja, valkovuokkoja ja kirsikankukkia. Vihreys on balsamia sieluille. Luulin että aroniapensas oli kuollut, mutta se kasvaakin pontevasti. Jos minulla olisi rahaa, pystyttäisin kiviaidan talon ympärille.
Työhuoneen seinän takaisessa yksiössä soitettiin rockia niin lujaa aamulla klo 3 että koko hirsitalo tärisi ja kadun rauha repesi niin että tuli kaksi poliisiautoa. Oleellista ei ole kuka poliisin soitti, vaan se miten saisi rockarit uskomaan että rock ei ole rajaton riemu kaikkina vuorokauden aikoina kaikille. Toiseksi, ihmettelen miten pieneen yksiöön mahtuu noin 25 henkilöä tai enemmänkin. Hiljaisten mummojen mentyä vanhainkotiin, perilliset eivät taida aina hallita sosiaalista elämäänsä heidän asunnoissaan. Huomasin että nuorilla tytöillä ei taida aina olla paikkaa minne mennä. Naapurin huolestunut täti kutsuu heitä Reppukansaksi. Surullista.
2 comments:
Reppukansaa oli edellinen sukupolvi, kun tulivat lehmien ja kapsäkkien kanssa rajan toiselta puolelta rajan toiselle puolelle ja majoittuivat milloin minnekin, mihin yösija tarjottiin, kunnes oma koti nousi jonnekin. Nyt tuo reppukansa on koditonta, kun sukupolvet eivät enää olekaan yhdessä ja yhteisyyden tunto on kadonnut kahden sukupolven väliltä työpaikkojen etsimisen ja sosiaalisen kodittomuuden myötä. Monilla on tunne, että elämä loppuu kesken ja kestää vain hetken - tulevaisuus on politiikkojen ja ennustajien käsissä eikä yksityinen ihminen osaa muuttaa mitään...se on surullista. Nuoriso ei osaa enää otaa elämäänsä omiin käsiinsä.
Tässä ajassa on jotain hyvin outoa ja lamaannuttavaa. Tuo "kodittomien" nuorten reppuelämä toisten nurkissa kasvattaa aika irralliseen ja juurettomaan elämäntapaan. En ehdota poliittista työryhmää tai komiteaa asian tiimoilta sillä komiteihmiset nostavat palkkansa lisäksi rahaa muutenkin. Kysymys kuuluukin: Halutaanko todella tehdä näiden nuorten hyväksi jotakin? Syrjäytetyt ovat monenkirjava joukko.
Post a Comment