Olin kirjakaupassa etsimässä synttärilahjaa kummipojalleni. Silmiini osui Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin. Se oli menoa. Luin kassajonossa seistessäni ensimmäisen sivun. Muistin kuinka luin omille pojilleni edellämainitun kirjan ja Taru sormusten herrasta kaikki osat. Pojille on helpompi valita kirjoja kuin tytöille. Tämä on minun olettamukseni. Kotimaisuutta pitäisi suosia mutta nyt en millään voinut, paitsi onhan tämäkin suomennettu.
Joissakin kirjoissa on lumoa. Muistan Keskiyön kansaa, Kuussa tuulee, Ruohometsän kansaa ja Kaislikossa suhisee. Puhumattakaan Fedja-sedästä, joka sai kihertämään ja nauramaan makeasti. Unohtamatta Narnia-sarjaa. Ne olivat huikeita aikoja nuo 1980-luvun ajat. (Tietenkään kukaan kunnon äiti ei lue lapsilleen noita kirjoja. Ei ainakaan luovan toiminnan nirppanokat ja muut Steineristit.) En ole koskaan lukenut lapsilleni Pupu Tupunaa tai Ampiainen pampiaista!
Alla olevassa kuvassa kissa katsoo Lonttistenkadun purkutyömaalla kuin olisi juuri nähdyn hiirulaisen?
No comments:
Post a Comment