Sataa tihuuttaa. Kostea sammal tuoksuu metsikössä. Ilma on puhdasta hengittää. Kumpareelta näen järven jonka nimeä en tiedä. Oikaisen polkua mökille ja ajattelen että talvi täällä voisi olla hämäränhyssyä ja kimaltavan kylmää.
Kävelimme Pallaksen luontopolkua kolmen tunnin ajan. Kohtasimme monta poroa.
Näimme hotellin vanhat rauniot; saksalaiset olivat polttaneet sen perääntyessään Norjaan toisen maailmansodan loppumainingeissa.
Luen Kjell Westön Isän nimeen teosta. Jokin hänen tavassaan kirjoittaa viehättää minua. Kirjan isä kalasti Hepeakaloja merestä. Sillon oli Suomenlahden rannoilla vielä rakkolevää ja maailma viipyilevä. Yksi asia kirjan isässä kosketti kovasti: hän oli suuri ja vakaa ihmisten mielestä, mutta todellisuudessa hän meni helposti tolaltaan tai järkkyi. Siksi hän tunsi olonsa turvalliseksi harmaassa säässä; se kietoi hänet turvalliseen harmauteensa.
Kuulin kaikuja Turusta: Turun kaupunki on myynyt Ratapihan- ja Brahenkadun kulman puutalot tontteineen NCC:lle miljoonalla eurolla. Eikä aikaakaan kun siellä kohoaa uustuotettuja kerrostaloja. Hyvää kulttuuripääkaupungin loppurepäisyä. Muoniolainen poro katsoo uutista vähän sillä silmällä:
No comments:
Post a Comment