Arvinkadun lintukoto

Aamupäivällä kävelin Ratapihankatua Portsaan. Oli sellainen hetki aamusta että varjossa on kylmää ja auringossa jo sulavaa kohmaa. Oli hiljaista. Ratapihankadulla uhatut puutalot nyhjöttävät kuin mestaajaa odottavat. Tästä kohtaa alkaa Suomen pisin yhtenäinen puutalokatu.

Portsassa menin Kosken arvostettuun leipomoon ja ostin Ruislimpun ja moniviljapatongin. Kuuluisaa pullapitkoa en ostanut.

Arvinkadun päässä, Kakolanmäen juurella löysin puutaloyhtiön, jossa oli lintukodon tuntua. Hiljaisuutta ja rauhaa. Reipas talon asukas esitteli minulle pihapiiriä ja yritti myydä asuntoa, jonka joku toinen omisti. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan.
Taloyhtiössä on kuulemma hyvä henki. Kaikissa puutaloyhtiöissä ei ole ja sen kyllä tiedän.

Kuvasin myös kulttuurikeskus Sateenkaaren oven. Mieshenkiö huikkasi ovelta että he eivät enää ole siellä, vaan muualla. Huoneisto oli myyty jollekin.

Sitten, ettei unohtuisi niin otin kuvan Korkeavuorenkadun Rauhankadulle laskeutuvasta päästä. Kulman empiretalossa asuimme kerran. Pidin talosta. Siinä oli ovet kadulle ja pihalle. Rakastin kadulle menevää ovea. Talossa oli vihamielinen ilmapiiri lapsia, nuoria ja kulttuuri-ihmisiä kohtaan. Kunnollista työtä tekevät olivat kovassa kurssissa. Tapasin entisen naapurin ja hän sanoi ensimmäiseksi että Kakara ova tappanee kirsikkapuunki ! Muistan kyseisen puun parkkipaikalla. Jotkut autoilijat kirosivat puuta koska se varisti kukkiaan autojen päälle. Lisäksi puu kasvoi naapuritalon puolelle oksiaan. Puu oli minusta liian suuri lasten tuhottavaksi.

Paluumatkalla kävin taideteoksessa nimeltä kirjasto. Lainasin kaksi kirjaa. Toivon että toisesta kirjasta ei tehdä elokuvaa. Sen on kirjoittanut Annina Holmberg.