Olen hyvin uskollinen luonne. Tietyt kukat kulkevat mukana paikasta toiseen. Päivänsinet ja Maariankellot. Syvää sinistä ja sitten hieman heleämpää
Konevitsan saari on kuin lapsuuteni maisema tässä ajassa. Mietin aikani ja tajusin miksi tuntui niin tutulta tulla Konevitsaan. 1950- ja 1960-lukujen pohjoiskarjalainen maisema; sitä se oli. Vain ahdistus puuttui. Lapsena olin aina jotenkin ahdistunut; luulen sen johtuneen siitä että me kaikki tuon ajan lapset olimme sotilaiden lapsia.
Aikaa ei voi pysäyttää. Se pakenee kiihtyvällä voimalla pois peruuttamattomasti.
No comments:
Post a Comment