Pyöräilen usein ruoka-apua jakavan paikan ohi. Jonot ovat kasvaneet vuosien saatossa. Ne ovat tulleet jäädäkseen. TV-uutisissa eilen kerrottiin että 70.000 suomalaista elää köyhyydessä. Kovien arvojen hymypojat ovat saavuttaneet tavoitteensa. Pahinta on että yleinen asenne tuntuu muuttuneen välinpitämättömäksi. Kirkkojen ensisijainen tehtävä ei ole sosiaalihuolto, mutta kristillinen velvollisuus huolehtia heikommistaan on sentään vielä sallittua. Ilman kirkkojen ruoka-apua olisi monen ihmisen elämä vieläkin ankeanpaa. Ei tietenkään pidä unohtaa yksityisiä hyväntekijöitä ja yhteisöjä. Heidän panoksensa on huomattava.
Toivoisin että kurjistuminen kasvattaisi ihmisten yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Epävarmuudessa on vaikea selviytyä yksin ja vanhan ajan sankaritarinat eivät toimi aikanamme. Hyväosaiset- ja tuloiset harvemmin eksyvät näihin yhteisöihin, elleivät sitten tee lahjoituksia tai etsi elämyksiä. Joillekin elämyksestä voi tulla elämäntehtävä.
No comments:
Post a Comment