On vaikeata taas sopeutua tähän turkulaiseen olomuotoon. Sielu laahaa perässä jossain Koitereen kolkassa. Ensimmäiseksi törmäsin talomme mummoon joka paheksui nuorten naapurien rakentamaa modernia aitaa. Lisäksi hän kertoi että topakka nuori nainen oli käynyt pihallamme repimässä juurineen erinäisiä puun taimia ja ratamoita. Ehkä hänen esteettinen silmänsä häiriintyi vanhan aidan purettua avautunut näkymä pihaltamme. Periaatteessa toisten pihoille ei mennä ilman kutsua, ainakaan Turussa.
Kesälomalla huomasin oman pihan terapeuttisen merkityksen. On tärkeätä että voi mennä pihalle ja olla vapaasti, ilman että pitää ajatella tulevansa nähdyksi tai häirityksi.
Aina ei jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen ole hyväksi, se kuluttaa ja väsyttää. Kuten eräs vanha eloisa nainen sanoi että mitä vanhemmaksi tulee, sen rasittavammaksi seuraelämä käy. Pakostakin väsyy ja haluaa rauhaa ja yksinäisyyttä. Ehkä vietän vanhuuteni saaressa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment