Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan.(Laulujen laulu)
Näin runolliselta ei varmaankaan kuulostanut Matelin ja hänen miehensä rakkaustarina. Rosoisuutta riitti ja joskus tuntui varmasti elettävä arki suorastaan rakkaudettomuudelta. Heille arki oli elettävä elämä, selviytymisen julma todellisuus. Heidän aikanaan ihmisten piti osata lähes kaikki mahdollista esimerkiksi pellavan kasvatus ja jalostaminen vaatteiksi, jotka tietenkin piti kutoa ja ommella itse, oli taitoa tai ei. Piti keträtä ja kutoa. Jokainen oli lahjakas jossakin. Matelin lahjakkuus oli runoilu, kalastus ja lääkitseminen. Jotenkin minusta tuntuu ettei hän ollut malliemäntä sanan varsinaisessa merkityksessä. Toisaalta kun puhe oli rakkaudesta, niin kovan elämän kumppanit pitivät luultavasti yhtä. Ja on kyllä niinkin että tuona aikana ei rakkaudesta naisen ja miehen välillä ollut sopivaa puhua. Mikä esti laulamasta rakkaudesta. Ei mikään ja kyllä Mateli lauloikin kaikkien naisten edestä. Rakkaus lienee miehillä ollut silloinkin asia joka kuului tietää, mutta ei sanoa. Tämän päivän rakkaustarinat kuulostavat latteilta tämän rinnalla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment