Helsingin Metropoliitta Ambrosius puhuu tämän päivän Helsingin Sanomissa viisaita kirkkomme kehittämiseksi. Ensimmäisenä tuli mieleen että onkohan luovuus käsitteenä selvä kirkolliskokouksen jäsenille? Mitä he ymmärtävät luovuudella? Kirkon työntekijöiltä edellytetään luovaa tapaa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykyä avoimuuteen ja vuoropuheluun. Nämä taidot ovat perinteisesti olleet hukassa seurakuntaelämässämme. Tämä oli positiivista.
Mietityttämään jäi mahdolliset irtisanomiset ja henkilökunnan vähentäminen. Jos johtaminen siirretään hiippakuntiin, niin mitä seuraa? Onkohan kanttorit ja kuorot vaakalaudalla? Mikä kuoro on hiippakuntakuoro? Ei kai "grammaripalveluksia" aleta sentään pitää?
Jos seurakunnan työntekijä omaa näitä luovia kykyjä, hän on tuota pikaa entinen
työntekijä. Ja tosiasia on että seurakuntalaiset eivät välttämättä halua muutosta. Tarvitaan sukupolvenvaihdos.
On kovin vaikeaa olla luova ja edistyksellinen Esipaimen kirkkokunnassamme.
Mielenkiintoisia aikoja elämme!
Terveisiä Ilainalta ja lapsilta!
"Tai ehkä keksin kaiken jälkeen päin. Silloin hän tuli luokseni ja sanoi: Lähdetään. Minä läksin enkä ole koskaan katunut. En koskaan." (Vaimon repliikki Tarkovskin elokuvassa Stalker.)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
"Kerran kirkkoomme tuli romanialainen nainen, ilmestyi kuin tyhjästä liturgiaan, ja alkoi huudella romanialaiselle papille: Sinä paska pappi! Sinä varastit rahaa Romaniassa! Erotettu pappi on hyvä pappi!
Naista ei sen jälkeen ole näkynyt!
Post a Comment