Nälkä kurja kummitteli, levitti halla hamosen. Yöllä suolla sikisi, viljan pani pahaksi.
Tiesi huonoa eloa. Kerjuuta kylällä, pitäjällä juoksemista. Ei sitä kukaan kysynyt, kaikki tiesi kurjan olon. Tuli kovempi nälkä. Tauti tavoitti mieseläjän. Viikkoja mies makasi, sitten kuolo korjasi. Pappi vei loputkin elikot, maksuna maahan panosta, vainajan siunaamisesta.
Siinä olin lapsineni tyhjän pirtin penkillä, rahilla rahajavalla. Mitäs nyt suuhun pannaan? Mitä on pantu tähänkin asti? Pettulaipää, nokkosjauhoa, kuivattujakaloja. Puolukoita. Jos minä rihmasen laitan? Asettelen ansojani?
Paaston aikaan kukaan ei rikkonut lakia. Ei ollut millä rikkoa. Pappi saarnasi kirkossa, haukkui ihmiset pahoiksi. Synti painoi, nälkä kalvoi, ilo katosi kaikkinensa. Tuli kevät sinäkin vuonna. Päivä paistoi, luonto heräsi, järvi vapaana välkkyi, siinteli siniset veet.
Miehet kuoli, naiset säilyi. Kova on lesken osa. Vapaudesta maksat hinnan, Mateli oivalsi osansa. En minä miehelle mene, toista kertaa en erehy. Itselle elämä parempi, ilman miestä mielevämpi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment