Muistin vanhan maestron sanat proffan kellarissa, sitä yliopistollista kuppilaa ei enää ole, "Mitä sinäkin luulet olevasi." Kohde oli eräs Turun kermaaan kuuluvien jälkeläinen jota onni oli hylkinyt ja joutunut "vasemmistolaisten luovaan kerhoon." Silloin hän osoitti ihmistuntemusta. Sanonnan kohde poistui nokkapystyssä ulos. Myöhemmin tiesin mikä on petturi ja selkäänpuukottaja. Muistin tuon kun kävelin Piispankatua ylös.
Tuomaanpuistossa asui harmaa liikkumattomuus. Puut tanassa ja lotta-patsas harmauden jatkeena reppuselässä, nöyränä maata tuijottaen;maaksi olet sinä tuleva jälleen. Miten monta lottaa kuoli sodassa.
Kerroin lotta-patsaasta ystävällemme Anulle ja ihmettelin miksi se oli näköispatsas. Hän entisenä lottana sanoi sen olevan kunnianosoitus lotille ja työlle. Taide, työ ja sota. Voi tietysti ajatella noinkin. Lotat tekivät parhaansa ihan varmasti, sodanjälkeinen miesten sotakirjallisuus niputti lotat yhteen muottiin ja se ei ollut reilua. Ei ollut reilua myöskään traumatisoituneiden ja sodassa hengissä selvinneiden miesten kohtelu. Sodasta ei tullut yhtään tervettä ihmistä takaisin.
Valaistunut savupiippu naapuritalossa osui juuri silmäkulmaani. Pienikin auringon ilmaus tekee nousua sielulle. Ulkona pikkupakkasta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment