Ensilumi oli satanut Turkuun viime yönä. Aamulla satoi vedensekaista räntää ja epäilen että luminen aika jää vähäiseksi. Katselin kuvia Ilomantsilaisista luminietoksista, niin hohtavan valkoisia.
Tammikuussa 1918 alkoi sisällissota ja valkoiset lumikentät saivat punaisia sävyjä. Työväen ja kurjaliston tietoisuus kasvoi. Nyt meillä on toisen laiset tiedostamiset käsillä. Pohdin mielessäni työttömien virallista määrää. Mikä mahtaa olla epävirallinen määrä. Syrjäytettyjen ja nujerrettujen määrä on niin massiivinen, että luulisi hallitusta pelottavan. Mitä tapahtuu jos heidän tietoisuutensa aste nousee toiminnan tasolle. Se tulisi maallemme kalliiksi. Ei pitäisi hallituksen sortua ylimielisyyteen ja eriarvoistamista suosivaan politiikkaan. Nyt tietenkin ajattelette että onhan meillä armeija joka astuu turvaamaan hallituksen leikkaus ja yksityistämispolitiikkaa. Näin ei tietenkään saa käydä.
Seisoin Aninkaistenkadun liikennevaloissa taannoin. Eerikinkadun kulmassa on luterilainen seurakuntakeskus. Minä siinä läppää heittämään kirjailijan kanssa. Tämä katseli seurakuntakeskuksen ikkunoita ja oli vaivautunut. Ajattelin että hän miettii että kunpa kukaan ei näkisi. Tunsin itseni mahtavaksi, olen vaarallinen joillekin.
Mietin seuraavaksi että voiko todella joku entisen sosialistisen maan (!) pappi tuoda Suomeen rahaa luhistuneesta maasta. Ortodoksinen maailmamme on kummallinen asia. Mammona ei ole kovin hyvä suositus hengelliselle rukouselämälle. Hyvä käytös ei tarkoita hyvää ihmistä.
No comments:
Post a Comment