Monday, January 26, 2015

Maanantain valjussa valossa

Maanantain valjussa valossa aurinko näyttäytyi hetken. Kevääseen on vielä aikaa.
Kirkossamme juhlittiin eilen jotakin käsittämätöntä liittoutumaa. Olen tullut valikoivaksi enkä mennyt paikalle pällistelemään piispoja. Kaikki kunnia Turun Tiistaiseuralle, mutta jotenkin nyt menivät sekaisin nöyryya ja korskeus. Tiistaseuraa ei edes mainittu kirkossa, sanoi Maru, vaikka juhlan piti olla heidän 85-vuotis juhlat. Ehkä Tiistaiseura äänesti väärin viime kirkkoherran vaaleissa. Kunnia sille jolle se kuuluu.

Maa ja metsätalousministeri Petteri Orpo toi Duracille valtiovallan ja kaupungin tervehdyksen. Turkulainen härskiys pääsi taas loistamaan. Kokoomus kalasteli ääniä, onko heillä noin hätä.

Näyttää siltä että kirkkoherra on uinut oikeiston poliittisiin sisäpiireihin, muuta ei voi päätellä. Maria Hokkiselle tiedoksi viitaten kirjoitukseennne ort.fi isä Ion tuli Suomeen todellakin 1990. Hän ei tullut perheineen, vaan heidät vihittiin avioliittoon piispa Tiihonin erityisluvalla Turussa.

Mikael Miikkolalle tiedoksi: Suomen valtio lahjoitti kirkon tontin omaksi seurakunnalle 1970-luvulla. Lahjoituspaperit löytyvät kyllä mikäli vaivaudutte etsimaan.

Katselin juhlasta otettuja kuvia ja ihmettelin että missä ilo lymyää? Suorastaan äreitä ilmeitä, vai liekö ollut totisuutta Jumalalle.

Kuoroa johti kuulemma Jopi Harri. Joillakin lienee "Juhlien jälkeinen jälkitila" meneillään. Enkä tarkoita krapulaa.

Loppuuko Kreikan korruptio vaalien jälkeen? Toivotaan parasta.

No comments: