Tuesday, January 6, 2015

Lapsen on saatava tuijotella pilviin ja unelmoida


Turkuun rakennetaan yhdessä lasten ja valitun taiteilijan kanssa uusi patsasaleikkipuisto. Entinen patsasleikkipuisto ikääntyi ja hapertui ja sitten maan tasalle jyrättiin Kupittaan puistossa. Se ei ollut enää turvallinen kuulemma. Kaikkiaan 15 taiteilijaa haki tähän projektiin, ja viideltä valitulta finalistilta pyydettiin visio eli suunnitelma. Yksi taiteilija pääsee toteuttamaan valittuna patsasleikkipuistoa.

Uudessa patsaspuistoprojektissa tärkeintä on tiedotteen mukaan turvallisuus. Mukana toteutuksessa on turvallisuusasiantuntija. On tietenkin hyvä että on turvallista, toivon ettei ole tylsää. Pakostakin tulee mieleen kivistä, puista ja kannoista jyysityt leikkipuistot joissa keskellä tököttää tekopuu sopivin tapein kiivetä. En pitänyt sellaisista leikkipuistoista, enkä pidä vieläkään. Minusta lapsen pitää oppia selviytymään haasteista joita elämä asettaa, ei voi loputtomasti tasoittaa tietä tasaiseksi. Vaaran kokeminen ja siitä selviäminen on huikea kokemus lapselle, eikä siinä tarvitse olla hengenvaarassa.

Toivottavasti suunnittelussa otetaan huomioon myös ujot, arat, kömpelöt ja hiljaiset lapset. Tällaiset lapset eivät ole suosiossa nykyään, sillä kaikki lapset eivät tanssi piirissä samalla tavalla.
Lapsen on saatava tuijotella pilviin ja unelmoida tekemättä mitään niin kauan kuin haluaa. Hän ei suinkaan ole laiska ja tyhmä vaikka ei liiku. Lapsen päässä tapahtuu huima saturetki juuri silloin, eikä aikuisen ole lupa patistella häntä raisuksi liikkujaksi. Tuskin hän saa aikuisena diebetesta, sydän ja verisuonitautia tai tule hulluksi, koska ei säntäile ja hölötä koko ajan.

Jokaisella lapsella tulisi olla metsä jonne mennä ja keksiä omat leikkinsä itse. Näistä lapsista tulee luovia ajattelijoita ja jokseenkin hyviä ihmisiä. Silti patsasleikkipuisto on tarpeellinen henke, ne eivät sulje pois toisiaan; metsä ja laikkipuisto.

No comments: