Suurinkvisiittorin luku I

Karamazovin veljesten neljännessä luvussa käsitellään pahan ja pahuuden olemusta. Luvun nimenä on kertomus suurinkvisiittorista. Dostojeskin ihmiskuva ei ole hohdokas, kaunisteleva tai idealisoitu. Kuva on pikemminkin paljastava, rosoinen ja ihmiselle sokeeramaton, se näyttää myös pahuuden ja raadollisuuden. Dostojevskin perimmäinen tarkoitus lienee pahuuden tunnistaminen ja sen voittaminen.

Dostojevskin yhteydessä on hoettu mantraa että hänen moraalifilosofinsa tärkein anti venäläiselle ajattelulle on hänen pohdintansa hyvän ja pahan olemassa olosta maailmassa. Saksalainen filosofi Gottfried Lebniz (1646-1716) nimesi maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välisen yhteensovittamuuden deotiikan ongelmaksi. Deotikalla tarkoitetaan kysymystä siitä, miten Jumala, joka on hyvä, kaikkitietävä ja viisas, sallii pahuuden olemassaolon maailmassa.

Dostojevski sijoitti deotikan Karamaazovin veljesten neljänteen lukuu suurinkvisiittorin lukuun, joka on kylläkin ihan itsenäinen teos.

Luvussa neljä Ivan ja Aljosa Karamazov istuvat arkisessa "räkälässä" ja Ivan alkaa kertoa 1400-luvulta peräisin olevaa legendaa Kristuksen toisesta tulemisesta . Legendassa Kristus ilmestyy Sevillan torille ja kansa tunnistaa hänet heti. Katolinen kirkko johtajineen tunnistaa kyllä Kristuksen mutta kieltää hänet ja vangitsee ja suurinkvisiittori suulla käskee Kristusta menemään takaisin taivaaseen sillä hän pelkää katolisen kirkon luoman järjestelmän järkkyvän pahast mikäli hän jäisi maan päälle.