Wednesday, February 27, 2019

Aitiopaikka kuoleman tunnistamiseen

" Jos pidätte jonkun naurusta ensikerran kohdattaessa, sanokaa empimättä että hän on hyvä ihminen."(Dostojevski.

Miten on mahdollista että luen vieretysten Karamazovin veljesten kanssa Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Tsernobylistä nousee rukous. On hyvinkin todennäkäistä että kirjat ovat sukua keskenään. Molemmissa on kärsimyksen läsnäolo iholle tulevaa. "Katsoimme lasten kanssa yhdenneksen kerroksen parvekkelta ja emme tienneet Miten kaunis voi kuolema olla."

Minua etoi Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden politisoituminen länsimaissa. Ikään kuin kärsimys ja ihmisten kohtalot olisivat olleet sivuseikka. Mikä voisi olla niin suuri onnettomuus että se nousisi kosmiseksi kollektiivisuudeksi ja puhtaaksi rajat ylittäväksi huoleksi lähimmäisten puolesta.

Tsernobylistä nousee rukous kirjan alussa on rakkauskohtaus joka ylittää kaikki esteet. Dostojevskia opetti Siperia, Aleksijevitsiä Tsernobyli.

Dostojevski kirjoittaa rakkaudesta joka on mahdoton ihmisen saavuttaa. Hän ei puhu himosta tai seksistä rakkauden yhteydessä, rakkaus on ihmiskunnalle saavuttamaton tila.

Dostojevskin teos Muistelmia Kuolleesta talosta on kirja rangaistussiirtolasta joka on kuollut talo, mutta Dostojevskille se on uuden elämän alku. "Jotta oppisin asian, jota ilman en voisi elää." "Ilman tietoa tärkeimmästä, ihmiset söisivät toisensa."

Miten kovaksi maailmamme tulee jatkossa? Kohta meiltä ei kysytä, meitä käytetään johonkin mistä meillä ei ole käsitystä. Meillä on näköalapaikka parvekkeella, emmekä näe.

Kaikkien murheellisten ilo-ikoni oli Dostojevskin ikoni jonka edessä hän rukoili, ja joka on säilynyt, ja on hänen kotimuseossaa esillä. Ikonissa Jumalanäidin jalkojen juureen on kerääntyneet kaikki kärsivät, köyhät, alastomat, alistetut ja loukatut eli ne ihmiset joista hän kirjoitti.


No comments: