Saturday, September 15, 2018

Turun ilmasto III

Turun ravintola Hamburger Börs aloitti toimintansa 1894. Sen osti Neiti Wallina Walltin ainoastaan 28 vuotiaana. Hän rakennutti kauniin ja ajan mukaisen holtelli rakennuksen ja se aloitti toiminnan 1904. Elettiin tsaarin aikaa ja autonomian aikaa. Wallin oli henkilöhistorian mukaan tomera ja luova liikenainen, hän taisteli suurlakon (1905) aikaan paistinpannu aseenaan lakkolaisia vastaan.

Vuonna 1947 hän myi hotelli ja ravintola-yrityksensä Turun Osuuskaupalle, ja se koitui myöhemmin kauniin rakennuksen rumenemiseksi ja nyt koko rakennus kuulemma puretaan uuden rakennuksen tieltä. Onneksi Kauppiaskadun puoleinen säilytetty osa säilyy, (säilynee) entisellään.

1976 Eerikinkadun puoleinen kaunis osa tuhottiin ja tilalle tuli tuo ruma ja ankea seinä. Purkua vastustettiin ja taisi olla ensimmäisiä kaupunkimiljöön säilyttämisen puolesta oleva mielenosoitus.

Nyt 2018 Osuuskauppa on myynyt hotellin eräälle ruotsalaisomisteiselle hotelliketjulle.

Leikittelin mielessäni ajatuksella että vanha Börssi palautettaisiin mutta Turussa vanhan elvyttäminen uudeksi ei onnistu koska kaupugin jokin instanssi kieltää sellaisen. Tuntuu oudolta kun ajattelee muita sivistysvaltioita ja niiden rakennuspolitiikkaa.



Tässä hieman vertailua vanhan ja purettavan arkkitehtuurin välillä.

Ankea ja ruma.


Tässä Börsin takaosan kauneus sateisen lauantai-iltapäivän valossa. Ihmettelen Turun salailevaa informaation puutetta sillä tästäkin saimme kuulla ruotsikielisen ÅU-lehden kautta. Asemakaavamuutosta valmistellaan kaupungin toimesta että Börsin purkaminen tulisi lailliseksi ja siunatuksi, En usko että tuleva uusrakennus on yhtään parempi kuin nyt oleva, joten eiköhän tämä purkuturhuus riitä.

No comments: