Wednesday, May 2, 2018

Tyhmän neitsyen mysteeri



Ida Simons oli kuollut ja unohdettu kirjallisessa maailmassa, aivan käsittämättömän kauan. Nyt hänet on taas löydetty ja hyvä niin, sillä hänen esikoiskirjansa Tyhmä neitsyt on mestarillinen kuvaus nuoren juutalaistytön kasvusta ja elämästä 1920 ja 1930 lukujen Euroopassa. Kun ajattelee aikakautta ensimmäisen maailmansodasodasta juutalaisvainojen aikaan ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana,niin kirja saattaa tuntua naivilta, mutta se on myös terävä analyysi lapsen silmin nähtynä. Raamatunkertomus kymmenestä neitsyestä jotka ovat lamppunsa orjia sytyttävät lamppunsa kun ylkä tulee, mutta toiset viisi tuhlaavat öljynsä joutavaan ja heidän lamppunsa ei pala kun ylkä saapuu; heidät jätetään oven ulkopuolelle kun viisaat neitsyet juhlivat ylkän kanssa. Siinä sitä onkin miettimistä tytölle joka on kohta tietoinen naisen elämän kiemuroista ja ystävyyden hauraudesta.

Ida Simons selviytyi keskitysleiriltä hengissä, hän oli myös loistava pianisti, mutta terveys ei kestänyt kiertue-elämää. Hän kuoli suhteellisen nuorena. Ida Simonsin vanhemmat olivat varakkaita kauppiaita, isä oli saksan kansalainen ja äiti hollantilainen, hän oli asunut Englannissa ja puhui mieluiten englantia, Idan kasvuympäristö oli Antwerpenin kaupungin monikielinen katu ja sen ihmiset. Kirjan kieli on vivahteikasta ja hienoa.

Kirjan on suomentanut Sanna van Leeuven.

No comments: