Heräsin sateiseen aamuun. Eilinen kirkkaus ja kirsikankukkien kauneus oli poissa.
Ystävämme Maru sanoi olleensa kirkossa eilen. Hän piti taukoa ja odotin. Siellä oli outo mies diakonina ja töpeksi koko ajan. Sitten hän resitoi että meidän isällemme arkkipiispa Ambrosiukselle . Onkohan jotain mitä meidän pitäisi tietää, sanoin minä. Sitten muistin että diakoni oli ehkä sama, joka toimi yhtenä arkkitehtina edellisen kirkkoherran erottamispuuhissa. Tässähän olisi dekkariainekset. Maru sanoi: Tiedätkö, minä en pidä tastä yhtään. Jossakin savuaa sylttytehdas. Arkkipiispamme on Leo. Ainakin virallisesti, mutta mistä me tiedämme mitä siellä tapahtuu todella.
Minä sanoin: Kirkollisille asioille emme voi mitään. Se on kovaa meininkiä tuo valtapolitiikka. Siinä Totuus, Hyvyys ja Kauneus ovat sanahelinää. Siirtykäämme Turun kunnallispolitiikkaan. Raimo Huhtanen (vas.) on nostettu rakennuslautakunnan varapuheenjohtajaksi. Hän on koko uransa ajan kannattanut purkuja purun päälle. Kokoomus ja demarit nostivat hänet tietystä syystä asemaansa. Tässä tulee toivoton olo.
Meidän Turku tarvitsisi uusia, vahvoja jäseniä toiminnan terävöittämiseksi. Heidän sivustonsa on lamaantunut (Puu ja Talo) ja kaipaisi uudistumista. Tässä kaupungissa tarvitaan enemmän kuin koskaan osaamista kaupunkikuvan säilyttämiseksi. Uuden yhdistyksen perustaminen ei ole järkevää, sillä sellainen olisi kuollut jo syntyessään.
Kulttuuriväki on hiljaa ja runoilijat pelkäävät apurahojensa puolesta. Majakovskia ei kuulu tai näy missään.
Seikkiksen johtajuus on periytyvää,
sanoi Maru. Ensin sitä johti Rouva ja nyt sitä johtaa hänen poikansa. Ajattelen että kunigatar ja perintöprinssi. Koska kaupungin virat eli toimet ovat perinnöllisiksi tulleet? Kahvilassa yksi mies sanoi Seikkiksen olevan instituution. Joo, kirkkokin on instituutio, tosin pitemmältä ajalta. Minä en pidä instituutioista. En ole koskaan pitänyt.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment