Uskaltauduin pyykin kuivatuksen vahtimisen välillä kirjastoon ja uskallus palkittiin Mihail Siskinin Neidon hius romaanilla. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa.
Jos asuisi entisessä kotikylässäni, niin ensimmäinen asia olisi auto. Ilman sitä ei pystyisi elämään, tai olisi riippuvainen lähimmäisistä täysin. Kauppa ja muut palvelut ovat kaikonneet kymmenien kilometrien päähän. Ihmisillä täytyy olla asennetta ja kykyä elää erityisolosuhteissa, jotka viisikymmentä vuotta sitten olivat tavalliset olosuhteet. Yleensä ihmiset jotka eivät ole asuneet sellaisissa oloissa, ensimmäiseksi huolestuvat terveyspalveluista ja miten nopeasti pääsee sairaalaan jos kapristaa eli suvämmestä ottaa. Silkkaa kuolemanpelkoa.
Kerran suunnittelin arkkitehtoonisesti maastoon häviävää taloa. Taloa ei sen kummemmin voisi hahmottaa ellei tietäisi en olevan siellä. Kummallisesti ajattelin venäläisiä kuolemanpartioita alitajuisesti. Olin lapsena kuullut hiljaisella äänellä miesten puhuvan sota-asioista.
Nyt en enää haaveile moisesta. Sinänsä ihan toteuttamiskelpoinen idea.
No comments:
Post a Comment