Tarkovskilainen metsä. Aikoinaan tutkailin Andrei Tarkovskin elokuvia intohimoisesti ja hartaasti. Minulla on lähes kaikki hänen elokuvansa kotiarkistossani vanhoina tallenteina. Nostalgia-elokuva puuttuu. Muutama lyhytelokuvakin löytyy. Tämä tuli mieleeni eilisestä iltapyöräilystäni erään puutaloyhtiön myynnissäolevaan tilavaan asuntoon. En välttynyt tunteesta että jotakin on vialla huoneiston ulkopuolisessa maailmassa. Portsassa on sellainen yhtiösääntö että yksi osakas ei saa omistaa kuin korkeintaan kaksi huoneistoa. Vaikka omistaisikin, niin hänellä on vain yksi ääni. Näin ollen nurkanvaltaukset eivät onnistu. Joka tapauksessa nämä hellahuoneiden muinaiset yhdistämiset isommiksi huoneistoksi näyttävät herättävän närää joissakin piireissä vieläkin. On varmasti hulppeata että jollakin on yksiön kokoinen keittiö jossa takapuoli ei ota takaseinään kiini uuniin kumartaessa.
Miten tämä liittyy Tarkovskin metsään ja maailmaan? Siten, että meillä ihmisillä on taipumus kauneuteen. Aikamme ihminen on kadottanut aikamme pinnallisessa elämäntavassa räpistellessään kauneudentajunsa. Kun ihminen kadottaa kauneudentajunsa syntyy rumaa jälkeä henkisessä ja ruumiillisessa elämässä.
Yöllä unessa olin siinä keittiössä. Ambrosius seisoi ovella ja sanoi: Mitähän sinäkin näin isolla keittiöllä teet? Vastasin: siksi että voisit tulla taivastelemaan tänne. Itselläsi on kyllä isoja saleja riittämiin. Tulkitsin asian kirkollisesti ja ajattelin olevani suuruudenhullu.
Miksiköhän Tarkovski on niin vaikea yliopiston ihmisille? He eivät ymmärrä venäläistä sielua ja ihmisen kaipuuta kauneuteen. Kaikki pitää tieteellisesti todistaa ja siinä, todistellessa, kuolee kaikki oleellinen ja merkityksellinen. Ovat kuin mitkäkin pietistit.
No comments:
Post a Comment