Tuesday, March 6, 2012

Dostojevskiä ei kuitenkaan teloitettu vaan hänet karkotettiin pakkotyöhön Siperiaan neljäksi vuodeksi. Hän ei saanut kirjoittaa sanaakaan. Vapauduttuaan hän kirjoitti teoksen Muistelmia kuolleesta talosta; hän nimitti karkoitusvankilaa kuolleeksi taloksi, mutta itse asiassa hän syntyi siinä talossa uuteen elämään. Hänellä oli tapana vastata ystävilleen karkotusta koskeneisiin valitteluihin: Jumalalle oli ehkä välttämätöntä viedä minut pakkotyöhön Siperiaan, jotta oppisin siellä jotakin. Jotta oppisin asian, jota ilman en voi elää.
Ilman tätä tärkeää tietoa ihmiset söisivät toisensa materiaalisen kehityksen myötä. Hän ei mainitse Jumalaa, vaan sanoo, että ilman tietoa tärkeimmästä ihmiset söisivät toisensa.

Dostojevskin sanat kävivät toteen 1930-luvulla jolloin ihmiset todella söivät toisensa.
Posted by at

2 comments:

Kirsti said...

Kun ajattelen, mitä olet kirjoittanut yhteisöllisyydestä sekä naisvaltaisilla työpaikoilla, että seurakunnassa, niin eikös D:n profeetallinen lausahdus ole sitten jatkuvasti käymässä toteen täällä Suomessakin...?

Erityisesti karu käsityksesi ortodoksisesta seurakunnasta on ajatteluttanut minua viime päivinä. Olen itse alkanut käydä katolisissa messuissa ja sen vuoksi pohtinut seurakuntayhteisöön liittyviä asioita.

March 7, 2012 at 9:16 AM
quijote said...

On käynyt jo Suomessakin toteen. Aikaa jossa elää ei näe selkeästi kuin vasta historiallisena aikana.

Toinen lapsistani aikoinaan kuului katoliseen yhteisöön. Hänelle jonkun kihon näkyvästi laittama iso seteli kolehtihaaviin oli järkytys.

Yhteisöllisyys ortodoksiseurakunnissa muodostuu kirkkoherran persoonan mukaan. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Ihan kuin pressan vaalien jälkeen vaihdetaan kanslian henlökunta. Mielestäni matalaa profiilia kannattaa pitää.

March 7, 2012 at 9:35 AM

Post a Comment

Subscribe to: Post Comments (Atom)