Arvinkadun lintukoto

Aamupäivällä kävelin Ratapihankatua Portsaan. Oli sellainen hetki aamusta että varjossa on kylmää ja auringossa jo sulavaa kohmaa. Oli hiljaista. Ratapihankadulla uhatut puutalot nyhjöttävät kuin mestaajaa odottavat. Tästä kohtaa alkaa Suomen pisin yhtenäinen puutalokatu.

Portsassa menin Kosken arvostettuun leipomoon ja ostin Ruislimpun ja moniviljapatongin. Kuuluisaa pullapitkoa en ostanut.

Arvinkadun päässä, Kakolanmäen juurella löysin puutaloyhtiön, jossa oli lintukodon tuntua. Hiljaisuutta ja rauhaa. Reipas talon asukas esitteli minulle pihapiiriä ja yritti myydä asuntoa, jonka joku toinen omisti. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan.
Taloyhtiössä on kuulemma hyvä henki. Kaikissa puutaloyhtiöissä ei ole ja sen kyllä tiedän.

Kuvasin myös kulttuurikeskus Sateenkaaren oven. Mieshenkiö huikkasi ovelta että he eivät enää ole siellä, vaan muualla. Huoneisto oli myyty jollekin.

Sitten, ettei unohtuisi niin otin kuvan Korkeavuorenkadun Rauhankadulle laskeutuvasta päästä. Kulman empiretalossa asuimme kerran. Pidin talosta. Siinä oli ovet kadulle ja pihalle. Rakastin kadulle menevää ovea. Talossa oli vihamielinen ilmapiiri lapsia, nuoria ja kulttuuri-ihmisiä kohtaan. Kunnollista työtä tekevät olivat kovassa kurssissa. Tapasin entisen naapurin ja hän sanoi ensimmäiseksi että Kakara ova tappanee kirsikkapuunki ! Muistan kyseisen puun parkkipaikalla. Jotkut autoilijat kirosivat puuta koska se varisti kukkiaan autojen päälle. Lisäksi puu kasvoi naapuritalon puolelle oksiaan. Puu oli minusta liian suuri lasten tuhottavaksi.

Paluumatkalla kävin taideteoksessa nimeltä kirjasto. Lainasin kaksi kirjaa. Toivon että toisesta kirjasta ei tehdä elokuvaa. Sen on kirjoittanut Annina Holmberg.

Kirkolliset portsarit

Olen jokseenkin vakuuttunut että Jeesus Nasaretilainen ei pääsisi tänäpäivänä kirkkoihinsa sisälle. Olemme menettäneet kyvyn nähdä Kristus sellaisissa hahmoissa jotka eivät vastaa kunnon kansalaisen kriteerejä. Luterilaisille on aina ollut tärkeää sovinnaiset tavat ja moitteeton ulkokuori. Taloudellista hyvääkin on hyvä olla ja oppiarvoja myös. Tukka hyvin ja asu moitteeton. Olemme hyvinkasvatettuja, kohtelemme toisiamme tasa-arvoisesti, mutta meihin he eivät kuulu. Nuo toiset, joita on pakko sietää.

Me ortodoksit emme ole yhtään sen parempia, vaikka meillä onkin korostettu että ei ole tärkeää miten ihminen elää, tärkeää on miten hän kuolee.

On neljäs paastoviikko. Kirkolliset portsarit ovat valppaina.


Paaston aika

On valkeiden tulppaanien aika.
Lentoon pyrkivien perhosten kaltaisina
avautuvat ne Ristiinnaulitun jalkoihin.
Sinisinä niinkuin ikkunat hämärän pimeään kurkottaessa
peittävät alhaalla siniset hyasintit
Aadamin kallon;

on aika
tuntea armahtavan unohduksen arpeuttaneen
sielusi haavaumat,
aika olla unohtamatta lähimmäisesi arpeutumat
ehkä tuoreemmaksi omiasi.
aika tomuun kumartuneena muistaa
tuomitsemattomuuden hyvettä.

Alttarilla palaa vihreä lamppu
vanhassa maljassa tummenneet kullan hohtoisessa,

toivon ja elämän liekki.

Aari Surakka Sielulitania s. 10 Paaston aika
Otava 1979

Lintujen lounas

Oi kätesi kauneutta
kätesi puhtautta
armahtavuutta ja voimaa.
Että ihmisen käsi on kuin enkelin:
lyö murheesta lähteen
ilon veden odotuksen kalliosta.

Aari Surakka, kokoelmasta Yksinkertainen ilo, runo Armeliaisuus s.30
Otava 1974.



Aari Surakka (18. joulukuuta 1909 Joensuu – 20. syyskuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen ortodoksinen rovasti ja runoilija.

Mustarastas lumisateessa

Mustarastas on koko aamun tepastellut lumisateessa pihallamme.

Lunta sataa.

Linnunjälki hukkuu lumeen.

Kevätmuuttaja ja osatalvehtija etsii ruokaa nokka lumessa.

Aurinko tuli näkyviin ja naapurin isot jäälohkareet säkenöivät valossa.

On Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestymisen päivä. Taustalla soi päivään sopivaa musiikkia.

Marski ratsasti monilla hevosilla

Luin Hannu Raittilan kirjoittamaa Mannerheim - kirjaa. (Marsalkka, romaani, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2010)

(Naapurin katolta putosi ryminällä norsuntappaja jäälohkareita. Se on kevättä nyt.)

Palatekseni tuohon Raittilan kirjaan: se viehätti minua kovasti. Hänen tapansa kirjoittaa on tärkeilemätöntä. Marski ratsasti monilla hevosilla, mutta moni on kyllä yrittänyt ratsastaa Marskilla; onnistumatta. Raittila ei edes yritä ratsastaa Marskilla. Hän tekee työnsä hyvin.


Taustalla soi Chopanin etydi. Eilen oli kavätpäivän tasaus. Tästä puolin on valoa monta kuukautta. Paaston aikaan sekoittuu outoja viestejä joita ei uskoisi todeksi. Jossakin suljetaan ovia ihmisiltä "maallisten jumalien" toimesta. Joku sanoi hiljaa:Saimme sitä mitä tilasimme.
Mutta pitikö siihen uhrata muutaman ihmisen elämä? Joistakin usko tekee sokean, joistakin taas näkevän. Kummat lienevät vähemmistössä.

Tuli ja Valo, kertomuksia pyhistä naisista

Elina Kahlan kirjoittama ja Irina Zatulovskajan kuvittama teos kertoo pyhistä naisista. Seitsämän pyhää naista on valittu intuitiolla.

Kristuksen takia houkkia edustavat Ksenia Pietarilainen ja Sarovin Pasa, jotka kanonisoitiin Moskovan patriarkaatin toimesta vasta vuoden 1988 jälkeen.

Teoksessa ovat mukana myös Magdalan Maria, Jeesuksen merkittävin naisseuraaja, Erämaakilvoittelija Maria Egyptiläinen, Elisabet Thuringeniläinen (Unkarilainen), Elisabet Feodorovna, joka teloitettiin Venäjän vallankumouksen yhteydessä, sekä Maria Pariisilainen, joka kuoli keskitysleirillä.

Irina Zatulovskajan kuvat ovat pelkistettyjä, symbolisia ja välittömiä. Se tuo mieleen keskiajan kristillisen taiteen. Minusta ne ovat sielunilmentymiä, heijastuksia aineen tuoltapuolen.

Suosittelen kirjaa kaikille uskoon tai uskomattomuutenn nähden. Joskus tuskastuneena oikeauskoisiin Jeesustelijoihin, huomaan ateistina itseään pitävän lukijan sanovan jotain hyvin Kristillistä.

Elina Kahla - Irina Zatulovskaja Tuli ja Valo, Kertomuksia pyhistä naisista,

Karisto, Hämeenlinna 2010.

Ksenia Pietarilaisen kuva on Irina Zatulovskajan maalaama.

Uhatut talot 4

Tori on kaupunkimme sydän ja kohtaamispaikka. Se on myös kauppapaikka. Toriparkkia ei ole vielä rakennettu ja toivottavasti ei rakennetakaan.

Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulmassa olevalle tontille kaavamuutoksen turvin aiotaan rakentaa yksitoistakerroksinen älytalo. Kaupungin valtuustomme hyväksyi jo kertaalleen esityksen, mutta Turun hallinto-oikeus kumosi päätöksen. Nyt sompaillaan uutta suunnitelmaa kaarevasta älytalosta jossa olisi vain yhdeksän kerrosta. Rakennushankkeen toteuttaja, konsuli Jukka Wihanto ei tingi yhdestätoista kerroksesta.

Tuomiokirkon tornin näkyminen kauppatorille estyy mikäli hanke toteutuu.

Alvar Aallon suunnittelema Turun Sanomain talo on suojeltu, joten sitä ei pureta, samoin Bassin talo ja Cafe Noirin talona tunnettu Kajanuksen talo säästyisivät. Konsuli Jukka Wihanto pitää talojen korjausta liian kalliina verrattuna älytalon rakennuksen rakentamiskuluihin.

Miten ihmeessä vanhan korjaaminen niin paljon kalliinpaa on kuin uuden älytalon rakentaminen?

Wihanto vetoaa kuulemma maankäyttö- ja rakennuslakiin, jonka maanomistajan pitäisi saada rakennussuojelun aiheuttamista kustannuksista täysi korvaus. Tuo korvaus tarkoittaa rakennusoikeutta tontille joka ulottuisi aina viereisen Tapiolan talon kattolinjasta yleneväksi (?).



Onneksi torin reunoilla on vielä Ortodoksikirkko ja Ruotsalainen teatteri muistuttamassa historiasta. Ortodoksikirkon läsnäolo näin keskeisellä paikalla on jurppinut joidenkin mieltä luterilaisessa Turussa. 1970-luvulla kirkko haluttiin purkaa ja siirtää jonnekin vähemmän näkyvälle tontille. Autonomian aikana Suomen suuriruhtinaskunnassa luterilaisuus säilyi ja tuo ortodoksikirkko oli rakennettu täällä silloin olevia venäläisiä varten. Kirkko valmistui vuonna 1845. Sen on suunnitellut C.L. Engel. Nykyään kirkossa käy monia eri kansallisuuksia olevia ihmisiä. Toivon että mahdollinen toriparkkirakennustyömaa ei vaurioita kirkkorakennusta.

Ensi kirkko piti rakentaa keskelle toria mutta maaperä oli liian epävarmaa ja kirkko rakennettiin torin reunalle osittain kalliolle; kirkon toinen puoli on savipatjalla. Olisikohan syytä paaluttaa? Ehkä pitäisi perustaa kansanliike paalutuksen aikaan saamiseksi. Viimeksi asiasta puhuessani minua kiellettiin puuttumasta seurakunnan asioihin. Tiettävästi seurakunnan jäsenillä on oikeus huolestua. Ei pidä tuudittautua ajatukseen että joku muu hoitaa. Kirkkorakennus on nykyään suojeltu. Mitä se sitten Turussa tarkoittaa. Arvorakennuksia on ennenkin surutta purettu.

Turun ruotsalainen teatteri on Suomen vanhin teatteri. Se edustaa uusklassista rakennustyyliä ja valmistui 1839 Turun palon jälkeen. Rakennuksen on suunnitellut Perh Johan Gylich. Julkisivun on suunnitellut C.L. Engel.
Rakennus on paalutettu 2005. Tätä rakennusta ei uhanne mikään.

Sairashuoneenkatu 8 puutalo

Asunto-osakeyhtiö Sairashuoneenkatu 8. on anonut kaupungilta 200 vuotta vanhan, lasaretti ja linnanlääkäri Walleniukselle vuonna 1831 rakennetulle rakennukselle purkulupaa. Talo on ainoa kyseisen sairaalan säilyneistä rakennuksista.

Talon on suunnitellut muurarimestari ja arkkitehti E. J. Wennerqvist.

Tänään torstaina 10.3 2011 rakennusvirasto päättänee että taloyhtiö velvoitetaan kunnostamaan talon julkisivun ja ja kaivamaan maata talon ympäriltä. Näin talo säilytetään. Taloon on 1970-luvulla tehty laaja remontti, jolloin sisätiloihin on laitettu muovipäällysteitä. Jonkin aikaa rakennus on ollut käyttökiellossa.

Talo nökötti surullisen näköisenä lumisella takapihalla. Lunta oli kolattu ovien ja seinien eteen. Tällekin rakennukselle toivoisi kunniallista vanhuutta ja elinpäiviä.
Taloyhtiö joka omistaa kyseisen talon näyttää vauraalta joten köyhien kukkarosta ei varmaankaan korjausrahoja olla viemässä.

Paaston aikaan kohtaan raadollisuuteni, toivottavasti

Suuren paaston alussa ortodoksisessa kirkossa pidetään pyhän Andreas Kreetalaisen katumuksen kanoni. Näitä kanoneita pidetään useita että kaikki halukkaat voivat osallistua. Se on erittäin kaunis ja liikunnallinen, monenkertaiset maahankumarrukset ja ylösnousut tekevät hyvää. Veisut ovat kauniita ja koskettavia. Tarkoitus on hiljentyä, katua omia syntejä, ei niinkään muiden syntejä, vaikka omien syntien vieressä onkin yhteisöllisyyttä ja yhdessä sooloiltuja syntejä: tietoisesti ja tietämättä tehtyjä. Ja ihan vain pahuuttaan tehtyjä. Aina kannattaa katsoa suoraan silmiin, näin vältytään tulkinnoilta.

Eilen illalla sain cd-soittimeni jumiutettua. Jostain syystä koneet lakkaavat toimimasta lähelläni. Yritin kuunnella ortodoksista musiikkia. Aamulla sängyssä haparoin radion katkaisijaa ja Cd-soitin alkoi soittaa baabelin virtain vierellä me istuimme ja itkimme kun muistelimme siionia...

En uskaltanut liikahtaakaan koska pelkäsin että soitin lakkaa soittamasta jos nousen ylös.

Päivällä kuvailin torin ympärillä uhanalaisia ja vielä olevia rakennuksia. Torin ympärillä on talovainajien salainen puutarha niille jotka ovat eläneet niiden talojen olemassa olon aikaan.

Uhatut talot 3

Turussa vastapäätä maineikasta v. Heidekenin synnytyslaitosta oleva Sepänkatu 5. muodostaa rakennusten kokonaisuuden jossa on puutaloja, pienkerrostaloja ja punatiilisen ulkorakennuksen.

Lähiaikoina Turun kaupungin valtuustolle esitellään kaavamuutos edellämainitun tontin ja kiinteistöjen kohtaloksi.

Sepänkatu 5:ssä toimii Turun työttömien yhdistys ja muita yleishyödyllisiä palvelutoimia ja työtiloja.


Matkalla pitkin Sirkkalankatua kohti Sepänkatua kohtasimme kummallisen näyn Sirkkalankadun ja Uudenmaankadun kulman sisäpihalla.

(Alhaalta kaupungista tultaessa oikealla) Siellä on kauan tyhjillään ollut pienkerrostalo. Aavemainen talo joka kuulemma jyrätään maantasalle piakkoin. Kyseinen talo on piilossa isompien kerrostalojen takana. Joku tiesi kertoa että se on ollut tyhjillään kymmeniä vuosia. Tyyliltään se oli "uusgoottilainen", jugendrakennus.


Huikaisevan kirkas kevättalven päivä. Joen jäällä oli jo vettä kun kävelimme kotiin.

Edessä aika jolloin kävelyllä kengät kastuvat jollei katso eteensä.

Toivoisi vanhojen rakennusten saavan elää arvoisaansa elämää; rahanahneiden gryndereiden rakennuslaatu ei ole vuosiin ollut erityisen vankkaa: ilman verokirjaa työskentelevien uusmaahankotoutettujen työnjälki on usein niin heikkoa että rakennukset eivät kestä edes arvostelevaa katsetta, saati asumista?

Allaolevalla lätäkön kuvalla ei ole vihjailevaa symbolistista viestiä, onpahan ajankohtainen sääilmiön tuotos:

Caj Westerberg

Saaren liepeet karehtivat

Caj Westerberg on julkaissut runokokoelman Yönmusta, sileä.

Mestarillisia runoja, mestarin kirjoittamia. Vuodesta 1967 julkaistun Onnellisesti valittaen jälkeen tämä on hänen 14. runokokoelma.

Hippiäinen
piirtää männikön hiljaisuuteen
hiushalkeaman


Caj Westerberg, Yönmusta, sileä. Otava 2011.



Caj Westerberg (s.14.6.1946 Porvoossa) on myös suomentanut näytelmiä ja lyriikkaa, mm. Tua Forsströmin, Lars Norenin, Gunnar Ekelöfin, Tomas Tranströmerin ja Gösta Ågrenin tuotantoa.

Runojen osalta kts kuvaa alla:

Selkeitä runoja

Runo ei mahtunut
matkalaukkuun

Runoilija Markus Jääskeläiseltä on ilmestynyt runokirja, Ilmapallo.

Runot ovat selkeitä ja jotenkin kristallisoituneita edelliseen, Lentokalaan, nähden. Rehellistä, kaunista ja havainnollista runoa.

On myöhäistä
tai liian varhain
sade putoaa
puiden syihin.

Markus Jääskeläinen, Ilmapallo. Otava 2011.

Markus Jääskeläinen (s. 1969) on aiemmin julkaissut kuusi runoteosta.