Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tressittömämmäksi käy joulun alusaika. Kaupallisenjoulun tuomitseminen ei paranna joulumieltä, mutta kaupalliseen joulukulutukseen ei ole pakko mennä mukaan. Loppujen lopuksi joulutunnelmaan ei paljon tarvita; kohtuullisesti ruokaa ja lahjoja lapsille ja vanhuksille.
Jokaisella meillä on omat jouluun liittyvät tavaramme, jotka otetaan esille jouluna. Enkelikello kynttilöineen, käsintehdyt enkelit hileettömät ja kauniit. Jäädytetyt lyhdyt pihalla. Joulusauna. Eikä puuroa ole pakko syödä.
Ystävien yhteinen joulunalustapaaminen; niiden kanssa joita seurakunta ylenkatsoo ja pitää pilkkanaan. Murramme leipää, syömme salaattia ja juomme viiniä kohtuullisesti, sillä tällaisina aikoina on hyvä olla samankokeneita lähellä. Tulee melkein hoidettua ripittäytyminen samalla. Me emme kysy todistuksia, emmekä testejä terveydestämme, emmekä sosiaalisesta statuksesta.
Yksi joululahja voisi olla, että laittaa ruokaa ahdingossa elävälle lähimmäiselleen. Joulu syntyy pienistä asioista.
Minun pitäisi tietenkin puhua joulukirkosta. Kirkkoon meno on poissuljettu, jäljelle jää evankeliumi. Olen menettänyt uskoni instituutioon, uskoani Jumalaan en ole menettänyt. Miksi kristityt tekevät niin paljon tietoista pahaa itselleen ja muille. Ne, jotka kumartavat syvimpään, ovat häijyimpiä tuomitsijoita.
Kilvoittelua joulukin on.
No comments:
Post a Comment