Tuesday, July 14, 2020

Taivaassa perseet tervataan


On tämä murtuma ollut jo vuoden päivät, mutta nyt se on tullut näkyväksi. Se on kohdassa portaista , saniteettitilojen viereisellä seinällä. Kukkaistutukset ovat kauniita ja katseet kiinnittyvät seinän sijasta kukkiin. Torilla oli kuhinaa ja mansikat tuoksuivat huumaavasti. Ostin polkaa rasian.

Alla olevassa kuvassa kirkon ikonostasian yläkulmassa oleva murtuma on isontunut. Tuntematon herra sanoi että kaikki johtuu ilmanpaineista. En kyllä olisi itse keksinyt moista. Minusta toriparkki on kuin sika purtilolla. Vieläköhän Vepsän saarella pidetään munantervaajien veljestönriittejä? Mitähän tarkoittaa sanonta Taivaassa perseet tervataan. Eikös EU kieltänyt tervan käytön. Ainakin suosikki saippuani on kadonnut kaupoista. Taivaassa lienee eri direktiivit.


Eilen tulleessa seurakuntalehti Kupolissa ei ollut edes mitään mainintaa kirkon tilasta ja T-parkin aikeista. Perinteisesti ortodoksien piti ainoastaan rukoilla ja tyytyä viisaisiin johtajiin ja heidän päätöksiinsä, olivat ne sitten mitä tahansa. ( kuten yksi rivijäsen sanoi että tietäisittepä miten vähillä järjen resurssella talousasioita päätetään seurakunnissa ja kirkkojen johdossa.) Ja naisia alistetaan surutta koska naisen tehtävä on palvelle ja olla hiljaa mieluusti katse maahan luotuna.

Lehdessä voisi mainita että kirkko seisoo omalla valtion lahjatontilla, kiitos silloisen opetus ja kulttuuriministeri Kivistön. Ehtona on että tonttia ei saa myydä, eikä kaavoittaa muihin tarkoituksiin. Tämä on syytä muistaa kun neuvottelette kovien liikemiesten ja poliitikkojen kanssa. Moniko seurakuntalainen tietää seurakunnan tontin historiasta nykyään.

Ortodoksinen kirkko on luterilaisen kirkon tavoin valtiokirkko. Maksamme kirkollisveroa ja olisi kohtuullista tietää missä mennään.

No comments: