Pieni pyhiinvaellus jalkaisin Turun hautausmaalle. Raditioon kuuluu viedä kynttilä omaisen haudalle. Minulla ei ole täällä Turussa kuollaita omaisia, mutta solidaarisuudesta miehelleni olen osallinen tässä raditiossa. Tietenkin muistelupaikan voi rakentaa itse, mikäli hautuasmaa on satojen kilometrien päässä. Sytytimme kynttilät luterilaisella hutausmaalla, olimme ekumeenisia, jatkoimme matkaa tauolle ortodoksien hautausmaalle. Valkoinen kreikkalainen risti oli koruttoman kaunis vanhan kiviaidan vieressä. Liikenteen vaimea kumu valtatiellä kertoi elämän hektisyydestä.
Kappelin lasimaalaus oli korjattu. Tuo kappeli on 1800-luvun erään venäläisen porvarin suvulleen rakentama kappeli. Nyt se lienee (toivottavasti) jo seurakunnan omistama ja restauroima, vaikka minusta Turun ortodokseista ei kovin kulttuuritietoisuutta ollut. Olin joskus erään ryhmän mukana, kauan sitten, siivoamassa hiirenpapanoita tuohuslaatikosta ja alttarilta. Jeesuksen kuva alttarilla varisi hiljaa värihilsettä lattialle. Jeesus katsoi suoraan, meni mihin kulmaan tahansa. Kyseessä on 1700-luvulta peräisin oleva tekninen maalausksen keino. Länsisuomalaiseen tyyliin Turun ortodoksisessa seurakunnassa arvostetaan materiaa,rahaa ja kovia arvoja.
Ajattelin nunna Elisapetia. Miten ihminen voi kadota jäljettömiin.
Marraskuu, puolen vuoden päästä on kevät.
No comments:
Post a Comment