Friday, November 16, 2018

Aurinko valaisi marraskuun matalalla valolla



Riina Katajavuori on kirjoittanut runokirjan johon täytyy palata.

Suutari teki mahdottomia ja taikoi mielikenkäni käyttökuntoiseksi taas. Rakastan vanhoja kenkiäni viimeiseen asti. Kauppahallissa täytyy käydä että se säilyisi hengissä. Söimme jättilettuja torinreunakahvilassa. Kaikessa on väliaikaisen olemisen tunne. Aurinko valaisi marraskuun matalaa valoa. Muutama ihminen käveli kojujen ohi. Masentuneen oloinen kalakauppias myi meille siian, lohenrääppeitä ja sillin.

Ortodoksisen kirkon kuvassa näkyy toisella puolenkin kallistumista. Siirtymän voi silmällä havaita.

Entinen ponomari itki ja teki ristinmerkin. Tuli ikävä entistä kirkkoherraa. Nykyinen kirkkoherra on kuulemma valaistunut ja tiedostanut kirkkorakennuksen kauneuden. Jo oli aikakin.

Porrastasanne kunnostettiin kolme vuotta sitten, joten kysymys kuuluu: Voiko kallistuminen tulla kolmessa vuodessa?

No comments: