Friday, February 2, 2018

Helmikuun toinen päivä

Ladimir Wysotski on vaikuttava taiteilija. Eilen yöllä katselin ja kuuntelin teatteritaltiointia ja totesin että sopii tähänkin aikaan nämä laulut. Minulla on muutama Wysotskin oma levy levyhyllyssämme. Soisin taas uusien trubatuurien löytävän nämä laulut.

Aamulla sain lukea netistä että Turun Ortodoksinen seurakunta oli vetänyt valituksensa hallinto-oikeuteen pois neuvoteltuaan Toriparkki Pölösen kanssa. Päätöksen kuulemma teki seurakuntaneuvosto. Ihmettelen missä on Kirkkoherra, häntä ei ole pahemmin näkynyt tai kuulunut näissä ympyröissä. Kuka tätä seurakuntaa johtaa. Olen jokseenkin varma että kaupunkimme joutuu maksumieheksi viime kädessä tässäkin. Haluaisin nähdä kyseisen sopimuksen. Katsoin neuvoston kokoonpanoa. Samat henkilöt vuosikymmenestä toiseen. Olin kerran Valamon matkalla näiden ihmisten kanssa samalla bussilla. Siitä oli inhimillisyys kaukana. yrittivät painostaa silloista kirkkoherraa häätämään erään perheen seurakunnan asunnosta maksamattomien vuokrien vuoksi. Häätämisongelmia ei varmasti nykyisen kanssa ole ollut. Kirkon ovessa häädetään kerjäläistkin. Sehän sopii tähän kaupunkiin kuin nenä päähän.



Melankolinen kuva. Lämpöasteita ja vettä. Kumisaapaskeli.


No comments: