Sisällissodan jälkiselvittelyistä kaksi vuotta olivat sellaiset ettei saanut julkaista kuolemantuomion uhalla mitään vasemmistolaisia tekstejä. En tiedä miten laillinen laki oli mutta tuona aikana ei julkaistu sen enepää työväenlehtiä, kuin kirjoituksiakaan. Tilanteen normalisoiduttua painokoneet alkoivat taas käydä. 1930-luvulla alkoivat koneiden särkemiset ja vasemmiston vainot uudelleen, nyt fasismin hengessä.
Kirjoitukset voidaan ajallisesti jakaa ainakin kolmeen jaksoon: Ennen sotaa, sodan aikana ja sitten sodan jälkeinen aika. Tunnetut kirjailijat kuuluvat voittopuolisesti viimeiseen ryhmään, Sodan jälkeen kesti monta vuotta ennen kuin vasemmistolainen kirjoittaminen sisällissodasta alkoi.
Sisällissodan kirjoittajista on Juri Nummeliinin kirjassa monipuolinen kattaus molemmilta puolin. Kaarlo Uskela on hyvinkin tasokas kirjoittaja ja mielenkiintoinen persoona. Juha Hurme on kaiketikin tekemässä hänestä jotakin teatterin keinoin. Uskelan novelli Epätöivon kuilu on sitä luokka että monikaan ei pysty lukemaan liikuttumatta.
Tietenkin täytyy mainita Kondrat Lehtimäki, joka sai kuolemantumion osallistumisesta sisällissotaan. Hänet armahdettiin yleisen painostuksen vuoksi. Oli myös kansanedustaja. Hänen kirjallinen tuotantonsa ei edusta sisällissotaa juuri lainkaan. Kaarlo Isotalo on kirjoittanut Kondrat Lehtimäestä kirjan. Kondrat L. oli mieheni mummun lähisukulainen ja nyt kun rupesimme ajattelemaan suvun tarinaa, niin siellähän on se tavallinen asetelma sisällisodan aikana sukujen välillä. Mummu oli naimisissa lahtarin kanssa ja miehensä veli Akseli oli kovan luokan valkoinen jermu, joka pakeni keskisuomalaisiin metsiin Vahdolta sisällissodan jälkeen. Eipä tätä tarvitse enenpää vatvoa. Muistan 1980-luvulta tapahtuman Jaakolan pihalla. Anoppi oli niin täynnä vihaa, että auton ikkunat jäätyivät.
Naisten kirjoituksia on vähän, kuitenkin on mainittava valkoisten Hilja Haahti, Aleksandra Kollontain ja Nimimerkki Kaisa-Liisa. Punaisten Kaisa-Liisa kirjoittaa kertomuksen Aulikin kuolema huhtikuussa.
Suosittelen tutustumista kaikille ja erityisesti kirjallisuuden ja historian opiskelijoille ja harrastajille.
Aikaisemmin kirjoitin Siuntion etnisestä puhdistuksesta. Se ei ole ainoa puhdistus sisällissodan historiassa, nimittäin Viipurissa ammuttiin lähes koko venäläinen väestö. Tämä on sikälikin kammottavaa koska Viipurin venäläiset olivat kaupungin kantaväestöä. Heillä ei ollut poliittista osuutta sisällissodassa.
Maiju Lassilaan teloitus ja joukkohaudan häpäisy on sivistymättömyyden osoitus. Sodan loputtua oli joukkohautojen kaivelu kiellettyä. Yleensä armeijan sikaloita ei rakennettu joukkohautojen päällä. Kyse lieneekin ollut valkoisten vittuilusta.
Maiju Lassilalla on paljon julkaisemattomia tekstejä, niiden julkaiseminen on hankalaa, koska käsinkirjoitetut tekstit ovat vaikealukuisiksi havaittuja.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment