Friday, May 5, 2017

Työttömien nöyryyttäminen jatkuu

Maamme hallitus edellyttää työttömien ilmoittautuvan kerran viikossa, ja heidän on yritettävä työllistyä käymällä 13 kertaa kolmen kuukauden aikan haastatteluissa. Miten enää voisi keksiä lisää nöyryyttämistä ja nujertamista jo nujerretuille. Nämä työllistämisen keinot eivät poista työttömyyttä. Mitä sitten tapahtuu jos ei tottele? Kriminalistetaanko heidät kenties. Toivon että ei sentään mennä työleireihin eli rankaisuleireihin. kas kun työttömien ei edellytetä laittamaan merkkiä hihaansa, kuten juutalaisilla oli oltava lähihistoriassamme.

Minusta Suomi on poliittisesti liukunut vaaralliselle tielle. Toki tiedän että on paljonkin ihmisiä, jopa kristittyinä itseään pitäviä, jotka näkevät itsensä parempina ihmisinä ja siten kivi käteen vaan ja heittämään.

Turussa lämmintä ja aurinkoista.

Olen ihmetellyt kulttuuriväen hiljaisuutta uuden kulttuuriministerin suhteen. Olenko väärässä kun väitän että Taike määrää kulttuuriapurahoista enemmän kuin kulttuuriministeri. Kirjailijat ja taiteilijat ovat kuin kusisukassa, kohta he aloittavat liehittelyn saadakseen apurahoja. Aatteellisuus on kadonnut heiltäkin, ja totta se onkin että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

No comments: