Rentukat kukkivat taas jokirannassa.
Kevät etenee hiljaa. Heräsin varhain aamulla luntujen konsettiin. Jossakin oli kukkunut jo käkikin. Maalla keväänmerkit ovat luettavissa ja nähtävissä selvemmin. Pohjois-Karjalassa Neitoperho lämmittelee aurinkoläikässä kivellä. Katselen tuttuja autioita asumuksi ja totean miten halvalla menee hyvät talot, tai sitten maatuvat hylättyinä kuolevien kylien keskellä.
Syväyksessä asui aikoinaan noita Penttinen. Mateli karttoi häntä ja laittoi siunattuja vitsaksia veräjänkorviin etteivät pahat tulisi pihaan. Elämä 1800-luvun Ilomantsissa oli uuden ja vanhan tiedon kohtaamista. Tietäjien aika oli vääjäämättä väistymässä.
Tämä Leinon patsas on Kajaanissa.
Kuuntelin Panu Rajalan Eino Leino kirjan esittelyä radiosta. Korvaani särähti maininta Anjasta, sinisen ristin muusasta. Anja oli todellinen henkilö, ilomantsilainen Anna Tiittanen, myöhemmin Martiskainen. Hän ei kyllä jäänyt rajan taa, vaan eli elämänsä Ilomantsissa. Hän eli vanhaksi koska itse muistan hänen kuolleen joskus 1960-luvulla. Hän ei lähtenyt Leinon mukaan, hän tiesi paikkansa missä olla. Vanhalla iällä hän kävi Helsingissä erään kulttuurihenkilön kanssa. Hän näki Leinon patsaan ja sanoi: Mitä he ovat sinulle tehneet! Pistäneet kivijalustalle, voi sinua poloista. Hän sanoi myös: Nyt mie ole tarpeeksi elänyt, ja, jos nyt Leino pyytäisi minua mukaansa lähtisin. Hän oli elänyt Raja-Karjalan naisen kovan elämän, synnyttänyt monta lasta, ja myös haudannut muutaman lapsensa kirkkomaahan. Hän oli ollut pitkä ja komea nainen ajaessaan hevosella kylälle kärryissä seisten. Anja oli Ilomatsilaiittain sanottuna roimakka työihminen. Kysymykseen millainen oli Leino hän sanoi: Hän oli sellanen konna, aina hammeen alle mänossa. Minullä oli kepakko jolla hätistelin häntä.
Kun Anjan mies kuoli, hän rupesi metsätöihin kaiken muun ohella. Perhe oli elätettävä. Tämän kertoi opettaj Iines Laitinen aikoinaan. Hän oli haastatellut Anjaa jonkin verran.
No comments:
Post a Comment