Tänään oli katastrofit kähellä kun kävelin lankkupolkua kohti päivällä. Pieni kaunis lapsi keikkui kerrostalon ikkunalla ja heitti isänsä kengän kadulle. Hän kurkottautui vaarallisesti ja huusi anna, anna. Huusin takisin että älä kurkota. Putoat! Sitten isukki sieppasi lapsen ja luultavasti läimäytti koska itkua piisasi. Minusta noin leveää ikkunaa ei saisi jättää auki lasten pudottavaksi.
Sitten menin ortodoksisen kuoron konserttiin. Se oli hyvä, toivottavasti Pariisi pitää teistä. Kirkosta poistuessani olin hilkulla kompastua pahasti ylätasanteen epätasaiseen kivetykseen. Eivät osaa korjata tätäkään, ottivat varmaankin halvimmen ja kurjimman tarjouksen. En ottanut kuvia konsertista sillä minua on kerran kielletty ottamasta kirkossa kuvia. Minä olen nopea oppimaan ja lahjakas muistamaan. Minulla on kuulomuisti.
Arkkipiispa Leo kunnioitti läsnäolollaan.
Kirjoitan tätä myöhään sillä piti katsoa trilogian viimeinen osa Rakkautta ennen keskiyötä. Siinä on taikaa, vaikka ei se ole puolalaisten ohjaajien veroinen.
Palatessani lauloi mustarastas jossakin. Kaksi tiiraa seisoi joen rantakivetyksellä. Ne ovat hyviä kalastajia: nappaavat kalan samesta savivedestä mestarillisen tarkasti.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment