Tuesday, March 21, 2017

Turun ilmasto III



Luen parhaillaan Henning Mankellin kirjaa Juoksuhiekkaa. Se on erittäin hieno kirja elämästä ja kiitos elämälle, kirjailijalta joka tietää kuolevansa melko pian. Suosittelen kaikille tätä kirjaa, jopa seurakunnan kirjallisuuspiiriin. Mankellin tapa kertoa elämästä ei ole tapakristillinen, se on paljon nähneen ja kokeneen kulttuuri-ihmisen tilitys uskontoon, taiteeseen ja äitiin, joka hylkäsi hänet. Maahanmuuton vastustajat voisivat myös lukea tämän kirjan sillä Mankell on asunut Afrikassa ja tehnyt tatteria ja kirjoittanut kirjojaan siellä. Voi olla että maailmankuvanne avartuisi hieman.

Katsoin eilen livenä Turun kaupungin valtuuston kokousta. Maahanmuuttokeskustelu oli kyllä varmasti tarpeellinen, mutta perussuomalaisten ja Olavi Mäenpään puheet olivat kuvottavia. Yksi persuista istuu ortodoksiseurakunnan seurakunta neuvostossa. Olisi mielenkiintoista tietää mitä mieltä seurakunnassa yleensä ollaan rasismista ja äärioikeistosta. Sillä jos vaietaan asiasta, hyväksytään se. Kirkko joka kieltää almujen annon kirkon alueella on pahasti harhautunut. Mikä mahtaa olla diakoniatyön tila. Piispa ei tietekään loksauta korvaansakaan seurakunnan tilasta, hän ei välitä yhtään seurakunnastaan; hiljainen hyväksyntä pahuudelle. Pitkä, vaaniva katse eräältä neuvoston henkilöltä kaupungilla.

Yksityiset päiväkodit ovat lisääntyneet Turussa ja Turun kaupunki on ostanut heiltä palveluja. Näistä päiväkodeista on tullut julkisuuteen asioita, joita voi verrata rahastamisen vastuuttomaan toimintaan. Tarkoitan nyt Varissuon yksityistä päiväkotia jossa Tehyn mukaan on ollut 80 maahanmuuttajien lasta pienessä tilassa, joka on likainen ja tasoltaan kelvoton. Kakkapyllyjä on pesty lavuaarissa, jossa myöhemmin lapset pesivät käsiään. Vessoja pestiin kerran viikossa. Maahanmuuttaja vanhemmat eivät tienneet oikeuksistaan tai eivät uskaltaneet vaatia oikeuksiaan. Onneksi suivaantuneet työntekijä, lähes kaikki epäpäteviä, tekivät valituksen. Arvatenkin siellä oli myös työpaikkaongelmia. Jossakin mättää pahasti.

Turussa harmaata, sateista ja +3 astetta lämmintä.

No comments: