Sunday, November 27, 2016

Pienet piparkakkutalot, syttyvä kuusi ja katoavat ikkunat talossamme


Marrakuun viimeisiä päiviä eletään lounaan kaamoksessa. Eilen oli joulun avajaisia ympäri kaupunkia. Kävelin Vanhan ajanmarkkinat läpi. Kyllä se siitä virkistyy vielä. Ykkösjoulukuusi tuomiokirkon edessä oli sytytetty myöhemmin ja fb. täyttyi kuusikuvista, niin kuin kuuluukin. Yksi hitti joulumarkkinoilla voisi olla pienen pienet piparkakkutalot, joita oli eräällä myyntipöydällä.



Kun tulin kotipihaan hämmästyin verannan yläikkunoiden poissaolevaisuuteen. Nyt ikkunoissa on pahvit. Mikähän remontti mahtaa olla nyt menossa.

Miten mielelläni, miten mielelläni puhuisinkaan toisesta kodista. Päädyn kolminkertainen vesivahinkohuoneisto on nollattu, vedet katkaistu ja tehty talven kestäväksi. Johtuuko kummalliset sairastelut ehkä seinän takaisesta märkien hirsien elämästä. Yksi tuttava sai sairaseläkkeen hulluhpapereilla kun homeallergia meinasi tappaa hänet, ja lääkärit keksivät että homeallergiaa ei ole virallistettu sairauksien aiheuttajaksi, joten ainoa tapa selvitä hengissä on ruvetä hulluksi paperilla. Osan ottoni homekoulussa työssä oleville ja oppilaille.

No comments: