Miten ihmeessä pomot, joista toinen on käynyt neljänkuukauden matkaopaskurssin, stalinistien avulla pomoksi junailtu ja toinen keskikoulun käynyt ja demarijäsenkirjan saanut henkilö voivat tehdä diagnoosin työntekijästä että tämä on hullu ja kitsofreenikko. Kitsofrenia todellistui ruskeankeltaisissa sammmareissa jotka naisella oli jalassa usein. Seikkiksen lamaannuttava ilmapiiri olisi lamaannuttanut norsunkin pahimmillaan. Siinä ei kestä edes se "kova muija Varissuoltakaan" mokomakin teeskentelevä paska. Pahinta asiassa oli että tautimääritys levisi iltapäiväkerhoihinkin.
Samainen "Varissuon akka" nyppi vaatteitani teatterissa ja oli kuin paraskin täti Ruskea. Harriet soitti minulle kotiin(se Steineristi) ja haukkui irrationaaliksi valehtelijaksi. Oli ollut Lenitan kanssa brunssilla. Olin luullut häntä hieman älykkäämmäksi, mutta hänhän oli seikkisläisten manipuloitavissa. Siinäpä kaksi "kevyttä sihteerikköä" tilulilulei.
Tarjosin Marulle Hildegart Bingeniläisen hermopipareita ja kahvia. Muistin hyvin sen kevään 1986. Lama oli jo ovella ja merkit näkyvillä, mikäli halusi nähdä ne. Kohta loppuisivat hyvinvointijuhlat ja tilalle tulisivat ankeat ajat.
Löysin ne keltaiset sammarit komerosta, sanoi Maru. Ne ovat muuten enemmän ruskeat kuin keltaiset. Ehkä Tuulilla ja Eevalla oli lievää värisokeutta.
Itse mietin miten niin moni työntekijöistä joutui hulluusmäärityksen uhriksi. Todella moni. Miten on mahdollista että mykkä-kokouksia pidettiin vuosia. Kukaan ei uslkaltanut avata suutaan sillä seurauksena oli henkisen väkivallan täydellinen käyttöön otto Seikkiksen sisällä. Olen jokseenkin varma että todellista tilannetta pomot eivät tienneet. Johtavia metodeja olivat epäluulo, kyttäys, herjanheitto ja väkivalta. Aina oli joku joka muka kävi juoruamassa virastossa. Aivan kuin vakoilujännärissä. Täti Sininen poisti työntekijöitä mielivaltaisesti Seikkiksestä. Täti keltainen juopotteli ja myötäili täti sinistä. Täti Vihreä ei tehnyt yhtään mitään koska oli lamaantunut. Vahtimestari teki itsarin ja oli kiire todistaa ettei työpaikalla ollut osuutta asiaan. Vaati todella henkistä kanttia ettei Seikkisessä alkanut oireilla pahasti.
En ymmärtänyt miksi työpaikan sisäisistä ongelmista ei saanut puhua.
En minäkään ymmärtänyt silloin mutta myöhemmin kyllä. Meillä piti olla fasadi että meillä oli kivaa ja mukavaa. Kaupunki ei välttämättä suhtautunut kovin myönteisesti koko Luovan toiminnan olemassa oloon. Todellisuudessa siellä oli henkisen helvetin variaatiot käytössä. Avointa vuorovaikutusta ei ollut. Oli äitisuhdeongelmaa, alkoholiongelmaa, oli avohoitopotilas joka lauloi virsiä viikon putkeen, vain yöllä hän ei ollut paikalla. Oli saatananpalvontaan perehtynyt uskontotieteilijä, hän potkaisi karatepotkun naisen vatsaan ja sitten salattiin niin perkeleesti ja vahdittiin ettei kukaan PUHU.
Voit heittää helvetin kuuseen noiden tautimääritykset. Ne keltaisenruskeat sammarit voisit lahjoittaa kaupungin päivähoitohistorian huumori osastolle.
Suomi24.fi ortodoksisuus palstalee sinusta herjakirjeitä kirjoitelleet löytyvät tietystä suunnsasta, sanoi Maru.
Tiedän keitä he olivat kyllä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment