Elisabeth ja Aino Järnefelt

Elisabeth Järnefeltin aviomies oli kenraali ja maantieteilijä. Turkinsodan aikaan hän lähti etelä-Venäjälle maanmittaus työhön. En tarkkaan muista montako vuotta matka kesti, mutta vaurioitta ei kumpikaan heistä selvinnyt; kaikki muuttui peruuttamattomasti.
Heidän kirjeenvaihtonsa oli katkeamatonta. Kun Elisabeth meni miestään vastaan asemalle, jotakin tapahtui heidän välillään. He eivät sen jälkeen puhuneet toisilleen mitään koskaan. Kenraali Järnefelt ei myöskään puhunut pojilleen mitään. Ilmeisesti Aino (myöhemmin Sibelius) oli lapsista ainoa jolle Järnefelt antoi taloudellisia ohjeita. Kun kenraali kuoli, vietiin sanaa Elisabethille mutta Elisabeth viivytteli; mahdolliset viimeiset sanat jäivät sanomatta.

Elisabeth oli kokenut kovia yksin ollessaan Suomessa. Hän oli syntyjään Pietarista ja balttilainen prinsessa eli aatelisnainen. Häneltä näyttää puuttuneen lähes kokonaan turvaverkosta Suomen suuriruhtinaskunnassa ollessaan. Oli nälkävuodet ja lapset sairastuivat ja kolme kuoli pienenä.

Arvid Järnefelt kertoo kirjassaan Vanhempieni romaani miten hän näki äitinsä aamulla aikaisin seisomassa talon rapuilla hauraana ja väsyneenä aurinkoa kohti. Nuorimmat tyttäret olivat kuolleet, palvelustytöt lähteneet, koska eivät jaksaneet. Elisabeth oli yksin. Aikana jolloin Elisabeth ja kenraali elivät ei edes ajateltu avioeroa. Elisabeth seurasi miestään, kuvernööriä Suomen eri kaupunkeihin. Kuvernööri Järnefeltillä lienee ollut rakastajattaria ja lapsiakin.

En ollenkaan vähättele kuvernööri Järnefeltin saavutuksia Suomen valtion kehitykselle. Oletan kuitenkin hänellä olleen jonkinlainen mielenterveyshäiriön. Ehkä hän oli mustasukkainen ja epäluuloinen läheisilleen.

Elisabeth oli kulttuurihenkilö ja lapset ovat vahvasti vaikuttaneet nousevan Suomen taiteeseen ja kulttuuriin. Hän oli Kuopiossa ollessaan mukana Minna Canthinkirjallisessa salongissa. Kuvernööri ei pitänyt Minna Canthista.

Juhani Aho on henkilö, jonka suhdetta Elisabethiin on mystisoitu ihan riittävästi. Ottaen huomioon 1800 luvun moraalikäsitykset ja siveyssäännöt, en usko että Elisabeth olisi juossut puskissa kiimaisen kollin kanssa. Se ei kertakaikkiaan sovi aikaan ja paikkaan. Juhani Aho tavoitteli Ainoa, mutta se oli turhaan. Minusta on kohtuutonta ja loukkaavaa että Elisabeth ja Aino joutuvat näämmä populistisen historiantytkimuksen kohteeksi. Populaarin henkilöhistorian ominaispiirre on sensaation haku. Elisabethista yritetään tehdä "höpsähtänyt vanha hutsu" ja Ainosta riivinrauta mykkäkoulupitäjä, joka oli muka kaupanpäälle natsi. Kas kun noita miehiä ei tarkastella samasta viitekehyksestä. Suurten miesten paheet ovat sallittuja.

Olen aina tuntenut sympatiaa Elisabeth Jäärnefeltiä kohtaan. Niiden jotka eivät tunne kulttuuri ja aatehistoriaa, ei pitäisi keksiä omaa historiankäsitystään.