Dostojevskin teoksessa KIRJOITUKSIA KELLARISTA ei mainita Kristusta, ei puhuta uskonnosta, eikä mistään sellaisesta jota voisi sanoa hengelliseksi. Kirjailija mainitsee ystävälleen, että ainoa ajatus, jonka hän halusi ilmaista teoksessaan, on se, että ilman Kristusta ei voi elää.
Kirjeitä kellarista teos on kirjoitusta ihmisen alitajunnasta, ja tämä teos on tuntemamme Dostojevskin alku. Teos on kirjoitettu karkoituksen jälkeen. Se on momologi, mutta tekstissä ei mainita kuka on sen puhujaminä. Kertoja voi siten olla kuka tahansa,
vaikka pelkäämmekin sanoa sellaista, mitä monologin minä sanoo. Teos on hyvin pelottava, koska siinä mennään mielen syviin kuiluihin, katsotaan asioihin, joita ihmisen on vaikea myöntää itsessään olevan.
Dostojevski luki Raamattua jo kuusivuotiaana. Erityisen kiinnostunut hän oli Jobin kärsimyksestä. Vanhana miehenä hän kirjoitti vaimolleen:" Minä luen Jobin kirjaa, joka saa minut sairalloisen innostuksen valtaan. Luen ja työnnän kirjan sivuun, kuljen huoneessa niellen itkua. Anna, tämä on ensimmäinen kirja elämässäni, sillä minä luin sen jo lapsena ja siksi, että se teki minuun syvän vaikutuksen jo silloin."
Dostojevskillä oli kaksi suurta kärsimyksen aiheuttajaa - Jumalan olemassaoloa koskeva epäily ja ne kärsimykset, joiden avulla Jumala koetteli häntä. Jumala koetteli hänen uskoaan samalla tavalla kuin Hän oli koetellut Jobin uskoa. Dostojevskin oli vastattava kysymykseen, onko ihmisen mahdollista uskoa, kun kaikki tosiasiat näyttävät uskonvastaisilta. Kysymys kuuluu: Voiko ihminen olla uskollinen Jumalalle kaikkien kärsimysten keskellä? Hän on kulkenut läpi suurten epäilysten ja sanoo:" Olen uskon lapsi - ja lapsi vailla uskoa."
No comments:
Post a Comment