Kaikki on salaista

Dostojevskin uskon paradoksi on siinä, että mitä enemmän uskon suhteen on esteitä ja vastaväitteitä, sitä suuremmaksi kasvaa hänessä halu uskoa. Tämä on myös Jobin uskontunnustus. Jo Kirkkoisä Tertullianus huomauttaa omasta puolestaan uskovansa siksi, että uskominen on niin absurdia.

Usko on irrationaalista, sitä ei voi järjen varassa selittää. Dostojevski piti uskoa Jumalaan ihmisen tärkeinpänä tarpeena. SUURINKVISAATTORI-runoelmassaan hän kirjoittaa, että ihminen etsii jotakin, jota kumartaisi ja jonka edessä voisi ilmaista uskovansa. Ihmiskunnassa ei ole tilaa, joka olisi puhdas kaikesta uskomisesta. Usko on kaikkialla, on vain kysymys siitä, uskooko ihminen Jumalaan vai johonkin muuhun. Uskon kohteena voi olla hyvä kiinteistö, auto, vene, jokin ajatus tai ajatusrakennelma. Tiedeusko on nykyään vallitseva uskonto. Tieteellisesti todistetaan kaikki mahdollinen.

Dostojevskin keskeinen ajatus on, että ihminen on salaisuus ja ihmisen on koetettava päästä perille mikä tämä salaisuus on. Hänen mielestään, jos kirjailija ei ratkaise salaisuutta, hän on turhaan elänyt.
Jos yhdellä lauseella luonnehtisi Dostojevskin elämännäkemystä se kuuluisi näin: "Kaikki on salaista!" Tässä lauseessa on ero Tolstoihin, jonka mukaan elämässä ja maailmassa ei ole mitään, mikä ei olisi selitettävissä.