Friday, August 11, 2017

Jeesusteippi auttaa melkein kaikkeen


Maariankello kukkii syvän sinisin kukin. Se on kaksivuotinen kasvi. Kukkii ahkerasti toista kertaa tänä kesänä.


"Anopin sänky natisee liitoksissaan. yksi hänen lapsistaan nukkuu kuoppaisella patjalla sikiöasennossa ja kaipaa äitiään, joka ei rakastanut häntä. Pelkään että jonakin yönä jouset puhkaisevat patjan kuoren lopullisesti ja tekavät haavan." Maru tilitti elämäänsä joka ei ihan tavallinen ollut. Minä sanoin kevennykseksi että:"Jeesusteippi on keksitty." Meillä paikataan Jeesusteipillä vähän keikkea. Miten paikata lapsuuden haavat aikuisen lapsen sielussa, Maru sanoi. Siihen minulla ei ole vastausta.

Sitten Maru sanoi olleensa aasi aikoinaan luovassa toiminnassa. Hän oli päästänyt kotiinsa yhden pomonsa luullen tätä ystävälliseksi ihmiseksi. Todellisuudessa tämä kävi vahtimassa miten hän pärjäsi yksinhuoltajana kun mies oli paljon poissa kotoa.

Maru oli ainoita luovia työntekijöitä siinä puljussa. Mutta luovuudesta siellä ei palkkaa maksettu.

Joimme vihreää teetä ilman makeutusta. Puhumme kadonneita henkilöistä, heitä on monta harhailemassa tai kuolleina maastoissa; luontoon hävinneitä, menneet metsänpeittoon, luontoäidin syliin. Kotikyläni naapurikylässä parhaillaan etsitään muistisairasta miestä. Lienee etsitty jo kaksi viikkoa.

Nunna Elisapetin katoamisesta on kuukausi ja kolma päivää. Ajattelen että taivaallisissa saleissa tiedetään mitä tapahtui. Kun ortodoksisesta kuorosta yllättäen kuoli sopraano aikoinaan, ajattelin että taivaallisissa kuoroissa kaivattiin täydennystä. Minulla on optimistinen suhtautuminen kuolemiin.



No comments: