Sunday, April 23, 2017

Jos veisin kuunliljan unohdetun haudalle



Sääli ettei juhlavalaistus näy ikkunoiden läpi. Kurjaa kun noita autoja ja pysäkkejä on noin paljon kirkon edessä. Metropoliitta Ambrosius oli kuulemma lempeä ja suvaitsevainen. Isä Petri Ratilainen ja isä Andreas toimittivat kuulemma palvelusta, luulen että myös kirkkoherra oli paikalla. Isä Petri on ollut pappina 30 vuotta. Joku hieno rouva osoitti mieltään ehtoolisjonossa, mutta hienot rouvat ovat sellaisia, eikä niistä voi olla aina varma. Huonoa käytöstä neuvoston jäseneltä ja kirkkovaltuustoedustajalta.

Kuka hoitaa hautausmaamme hyvää tekevien Jumalanpalvelijoiden haudoista jos heillä ei ole omaisia. Joku oli väittänyt että ulkopuolisilla ei ole hautaoikeutta(!) hoitaa niintä. Eli, jos veisin Mataleenan nimissä kuunliljan jonkun unohdetun haudalle, niin joudunko syytteeseen jostakin minulle tuntemattomasta syystä. Hautausmaalla on ainakin kaksi todella merkittävää hauta jotka ovat unohdukden tilassa, toinen entinen kanttori( ei Torhamon) ja toinen rikkaat sisarukset jotka jättivät seurakunnalle arvokasta omaisuutta. Toivottavasti on tallessa, ei "Panamassa". Olisi syytä muistaa näitäkin hyväntekijöitä.

Turussa tänään +6 astetta, puolipilvistä ja tuulista.

No comments: