Friday, December 2, 2016

Maalliset huolet ja kirkolliset myös

Meillä on vanha herätyskelloradio. Tänä aamuna kuulin unenhorteen läpi että kaskustapuolue on kirimässä demareita kiinni kansan suosiossa. Sipilä nauttii hallituksen luottamusta sanoo Orpo. Atte Jääskeläinen ei nauti toimittajien luottamusta, sanokoon Turun Sanomat mitä hyvänsä. Hävettää tämä hallituksemme moraalinen tila. Hallitus voisi erota näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Se olisi prinikan arvoinen teko.

Siirryn kirkolliseen osastoon. Helsingin Metropoliitta jää eläkkeelle. Tämä uutinen ei synnyttänyt minussa minkään laisia tunnekuohuja. Kerranko sitä eläkkeelle jäädään, eikä kuolla työpaikalle. Joku roti sentään. En usko että mikään muuttuu ortodoksien kirkkomme vallanpeleissä, pappeja syrjäytetään mitä kummallisemmista syistä. Jos pappi joutuu avioeron eteen, jotkut saavat toimituskieltoa, jotkut eivät saa. Jotkut käyttävät lähes taikauskoisia parannusmenetelmiä riivatessaan demoneita, se nyt on vain hassu kulttuurinen piirre eli exsotica.

Lisäksi pinnalliset kristityt lajittelevat ihmisiä ulkonäön perusteella: jos et ole laiha tai pukeudut epäsovinnaisesti ja olet alle 160cm pitkä, olet epäkelpo kirkkonmenoihin. Hyvää paastoa vaan teillekin. Katsokaa ettei teillä ole rasvainen nuttura niskassa, teatterimaakarit ja kirjastomatroonat. Se on niin että itsensä laisia ihania seurakuntalaisia on mahdoton valita ainoiksi seurakuntalaisiksi.

Sitten vielä Ambrosiukselle ihan oikeasti: Elämää on kirkon ulkopuolellakin. Tämän tietävät ne jotka on kirkostamme ja seurakunnistamme ulkoistettu joidenkin toimesta. Ehtoollinen kuuluu kaikille kirkkoon kuuluville ja katumuksen sakramentti ja synnintunnustukset myös.

No comments: