Wednesday, September 7, 2016

Syyskuun 7. päivä

Odotettu Nummenpakalla nuohoojaa, joka tuli viimeisellä vartilla. Odotellessa keräsin muumio omenia roskiin. Kuuntelin Riston valintaa ja putsasin valkoisista peiliovista sormenjälkiä.

Ikkunan takainen omenapuu on kuivattanut yhden oksistaa, toinen omenapuu on pystyyn kuollut. Pitäisi tehdä jotakin.

Aurinko lämmittää kesäisesti. On syyskuun 7 päivä.

Eilinen Koulukadun uhkaava roskispalo pani ajattelemaan. Pari viikkoa sitten paloi Puistokadulla. Lonttisten puutaloalue on rakennettu niin tiheään että hirvittää. Tämä on ollut Maariaa vielä 1960-luvulla ja talojen historiat ovat kadonneet. Jos täällä palaisi katoisi monta taloakin, sillä tämä alue on erittäin haavoittuva ja paloaltis. Talot on rakennettu työläis ja köyhälistön alueelle aikoinaan ja ovat kyllä vähemmän vankkoja kuin Portsassa. Ne ovat kuin maisemaan paiskattuja. Portsan ensimmäiset asukkaat olivat keskiluokkaisia virkamiehiä; puutaloalueen rakentajia ja heidän perheitään. Portsasta tuli työläiskaupungin osa vasta rakentajien lähdettyä. Alue on Engelin piirtämä kaupunginosa. Talot ovat kaupunkimaisessa järjestyksessä, useimmiten rakennusarkkitehti on ollut kirvesmies. Lonttisissa ne ovat tapakkaaskin kanteen piirrettyjä pytinkejä.

Silloin kun asuimme Portsassa Portsa päättyi Sairashuoneen katuun. Nyt Koulukadun ja Puistokadun puutalot lasketaan Portsaan. On laajennettu näämmä.

Olen hiljaa mielessäni ihmetellyt miksi Pohjolan alueen puutalot eivät ole virallisesti suojeltuja. Pitäisi olla hyvät puutaloalueen asujat. Hyväuskoisuus ei ole koskaan kannattanut tässä kaupungissa, eikä missään muussakaan kaupungissa.

Portsa rakennettiin tsaarivallan aikaan. Eräs tuttavani oli nähnyt viime sunnuntain aamuna kauppatorilla tsaristisen näyn: siellä suoritettiin veden pyhitystä. Ortodoksiset papit ja diakonit ja muut miehet kullatuissa vaatteissaan vaelsivat piispan johdolla pomiloiden. Naisia oli kuulemma vain katsojina ja kuorossa.

Varmaankin näky oli eksoottinen sille, joka ei tiedä mitä se on.

No comments: