Sunday, September 4, 2016

Sunnuntain harmaassa kajossa

Hanna Waseliuksen esikoiskirja Alma pitäisi ottaa jokaiseen lukupiiriin ja erityisesti Turun ortodoksisen seurakunnan kirjallisuus piiriin luettavaksi.

Naisen ruumis, aina tiellä Kun luin Hesarista edellä mainitun lauseen, muistin oman ruumiini, joka on ollut esillä seurakunnan nettipalstalla vähemmän suotuisassa valossa. (Niin kauan kun naiset eivät tue toisiaan, ei maailma muutu.) Saman ruumiiseeni kohdistuvan häpäisyn koin Steiner-seminaarissa Tampereella 1980-luulla ja jatkumoa seurasi Luovassa Toiminnassa jonne kaksi pintaliitäjä sievistelijää tuli töihin. Nämä naiset eivät lukeneet Dostojevskia, tuskin edes tiesivät kuka Dostojevski on. Epäilen että heidän pomonsakaan ei tiennyt koska hänen ainoa päämäärä oli olla tunnettu. (Jostakin millä ei ollut juurikaan merkitystä.)

Sitten oli tämä yliopisto vaihe. Siellä on tärkeää olla laiha, suorastaan näkymätön. Yliopiston pitäisi olla vapaa rasismista ja naisen ruumiin halveksunnasta. Ei muuten ole ja pelkään pahoin että naiset ovat pahinpia toistensa "tappajia", sillä päästäkseen huipulle naisen on tuhottava kilpailijansa eli nainen. Naisen perimässä lienee aikojen aamujen alusta peritty kilpailu kuka saa paremman elämän luolamiehen kanssa mehevintä luuta kaluten.

Nyt juuri pyhitetään vattä Kauppatorilla. (Toivottavasti tämä ei ole Persujen esivaalitilaisuus) En oikein pidä tästäkään rituaalista. Sunnuntai aamun harmaassa kajossa vaeltaa ristisaatto torilla pyhittämään vettä. Naisen ruumiis ja nainen kokonaisuudessaan on ortodoksisessa kirkossa statistin osassa. Palvelijan rooli sopii kuin nenä päähän. Sillä onkin naisia huijattu kirkkohistorian olemassa olon ajan. Neitsyt Maria on luterilaisessa kirkossa heitetty Lutherin toimesta ulos. Jumalan äiti ortodokseilla on näkyvä huolehtijan roolissaan. Yhtä kaikki hänetkin on onnistuttu ruumiillistamaan ja olemaan ruumiiton.

En ole erityisen lihava, enkä kaunis vaikka olen perinyt mummoni madonnahymyn. Ei tässä kirkonmenoihin ole kiire, sillä Pyhät Pyhille.

No comments: