Puhetta wiskiputelin muodosta ja väristä

Valamon luostarissa aletaan valmistaa wiskiä. Tämä herättää tunteita sekä vanhoillisissa piireissä että, jopa, ateisteissa. En ole tunnekuohussa kumpaankaan suuntaan. Toivon että pullon muotoilija ja etiketin suunnittelija osaavat asiansa, sillä kyseessä on vienti ja keräilytuote.

Wiskipullon muoto ei voi olla siron hienosteleva. Ei, siinä pitää olla ripaus juurevaa pysyvyyttä, etten sanoisi konservatiivisuutta. Etiketissä pitää olla iäsyyden metafyysistä kuultavuutta. Miksi muuten pulloa ei käsinpuhallettaisi juuri tähän tarkoitukseen? Voiko luostarin sininen olla wiskipullon väri. Ehkä joku muu väri kävisi paremmin.

En pidä wiskin mausta, en ainakaan sen wiskin, jota nuorena tyttönä tarjottiin joillakin liiton kesäpäivillä kauan sitten. Se oli pahaa. Myöhemminkään en ole naukkaillut väkeviä. Olen tutustunut länsimaisen luostarilaitoksen historiaan ja saamme kiittää paljosta sivistyksessämme luostareita. Munkit tutkivat ja kehittivät kaikenlaista uraa uurtavaa ja hyödyllistä ja luovaa.

Itäisestä luostariperinteestä en tiedä. Ehkä hekin rukouselämän lisäksi keksivät ja kokeilivat ja kehittelivät.

Ja totta on sekin että Jeesus valmisti viiniä Kaanaan häissä ja juhlat kestivät monta päivää.

Aikaisemmassa Valamoa koskevassa jutussani kerroin jylhästä resitoinnista ja laulusta. On eri asia että noin kolmekymmentä miestä laulaa kiitoslaulua luostarin juhlissa, kuin seurakunnissa, joissa lauletaan ketä sattuu kuoroon saapumaan. Ei ollut tarkoitus mollata seurakunnan kuoroa missään päin Suomea.

Yliherkkyyttä ilmassa.